Transcript for:
Tuohi virsujen symboliikka ja merkitys

Okei, hyvät ystävät. Me aloitamme tuohi virsujen räjähdysvoimaa. Me otsikko nyt tällä luentonomero 4. Kiitos latauksesta viime kerralla.

Se kantoi kyllä aika kauas ja kaiken kaikkiaan, mitä me ollaan täällä mun mielestä saatu aikaiseksi, on kyllä ollut aika huippu. Oikeita sellaisia kerrostumia ehkä siinä myöskin työskentelyssä sillä kuuloiselkikerralla, joka on se, mitä me tällä kertaa tässä toivomme, että saamme aikaiseksi. Ja kuten aikaisemminkin, niin siinä hellän dynaamisessa hengessä, missä tässä on kaiken... Kaikkiaan pointti, että ollaan matkassa. Sen huomioiden, mitä minä lähdin rohkeasti ehdottamaan, olisi pientä hellän dynaamista kohtaamista.

Joillakin oli vähän flunssa tilanteita, niin he varmaan antavat tällaisen sopivan signaalin siitä. Mutta muilta osin, niin pankaa sinne kättelyitä ja muita poskihalauksia, mikä sitten onkaan, liikkeelle hellän dynaamisesti. Olkaa hyvä, tempaskaa sinne vähän juttuja liikkeelle.

Eilen... Minulla oli aamupuuro tuohon alakerran kahvilaan, kun meillä oli systeemiryhmän tapaaminen myöhemmin, niin 1930 tässä rakennuksessa toisaalla. Siinä kun olin siellä aamupuurolla, niin Jussi, yksi näistä rakennuksen vakseista, niin tulin siihen ja myöskin aamupuurolle.

Ja sitten sanoi, että sopiiko, että liityn sinun seuraan ja tässä vähän aikaa. Ja sitten istuin siihen alas. Ja sitten alas istuuduttuaan, siinä oikeastaan saman tien vähän vakavoituen, niin avasi näin, että nyt on Suomea kohdannut suru. Ja mä olin oikeastaan siitä aika liikuttunut tästä muotoilusta. Ja sitten siinä syntyi sellainen yhteydenhetki Matti Nykäsen kuoleman.

esiin lennättämänä. Ja se on mahdollista ihmisten, tuommoisen, tietysti puhuen jostakin asiasta, mutta aika pitkälti tässä tapauksessa, oikeastaan semmoisen tietynlaisen sanatman yhteyden kautta. synnyttää merkityksellinen arvonainon hetki, jossa se yhteys siihen toiseen voi tuntua aika laajakaistaisena. Ja selvästi ylittäen sen, mitä siinä tehtävän mielessä tapahtuu. No toinen tällainen esimerkki tähän meidän tarkastelun alkuun.

Tästä on jo aika tavalla aikaa. Oli sellainen tilanne ehkä kymmenen vuotta, voi olla reilustikin yli kymmenen vuotta. Sitten oli sellainen tilanne, että yhdet meidän... Ystävät oli niin sanotussa Pafos-seminaarissa, joka on minun viikon seminaari vuodesta 1995 Oulutta Kyproksella sijaitsevassa Pafoksen kaupungissa. Minulla on ollut niitä siis 51 tähän mennessä.

Se on sellainen työskentelyympäristö, jossa sellaiset asiat, mitä me äsken salissa pyrimme saamaan, saamaan aikaiseksi, niin lähtee kyllä sellaiseen aikamoiseen lentoon, mikä vaikea muualla saavuttaa sen johdosta, että se tilanne sen mun luentotilanteen ulkopuolella niin voimakkaasti tukee sitä, mitä siellä mun luentotilanteessa taas tapahtuu sen yksittäisen osallistujan ajattelun liikkeen osalta. Ja siellä siis oli tämä meidän yksi tuttava pariskunta, jolloin semmoinen... Ongelma, että heillä oli vaikeuksia saada lasta. Myöhemmin kuulin, että heillä olisi ollut diagnoosi, jonka mukaan he eivät voikaan saada lasta. Diagnoosi ei ottanut huomioon Pafos-seminaaria.

Mitä siinä sitten tapahtui? Oli, että he siellä sitten ihanasti jossakin next levelissa löysivät toisensa ja näin sitten syntyi tällainen pafosvauva. Ja mä kuulin tästä, mä olin ihan lumoutunut. Mutta niihin aikoihin mä tutkin aika paljon vauvatutkimusta.

Voi olla, että mä tuun siihen ensimmäisen kerran. pikkasen vielä palaamaan, mutta nyt minä kuitenkin totean siis sen, että se vauvatutkimus on kiinnostavaa siitä syystä, että sen keskeinen pointti on tuoda esiin tämän vauvan oma aktiivisuus osana omaa kehityksen kasvun prosessiaan. Ja siis ei niin, että se vauva vain reagoi, vaan että se vauvan ja äidin välinen yhteys on...

on keskeinen tekijä myöskin siinä merkityksessä, missä on tällainen vastavuoroisuus, vaikuttavuus mielessä mukana sitä elintärkeää kirjaimellisesti tapahtumasarjaa, mikä siinä syntymässä lähtee liikkeelle. No, semmoinen Beatrice Beebe on tämän vauvatutkimuksen yksi johtavia hahmoja, joita mä niihin aika paljon sitten tutkin. Ja semmoinen kerran. Olin kahvila Engelissä lukemassa yhtä tämän Beebeen huippupaperia. Tilanteessa, missä mä huomasinkin sieltä ovelta, että sieltä tuli Jyri ja sitten tämä Pafos-vauva.

No mä olin aivan, että ei perhän, että tämä on ihan mahtavaa, koska mä en ollut nähnyt tätä Pafos-vauvaa, mä en ainoastaan kuullut. No sieltä sitten tulee, Jyri on siinä ylpeänä isänä ja onnellisena isänä ja tulee sinne mun pöytään. Ja sitten siinä tämä Pafos-vauva on isänsä sylissä. Niin kuin vauva-tyyliin, siis bimbelibam-värejä.

Hän on sinänen vauva-otteella, joka ei ole yllätys, kun hän on siis vauva. Kun olin juuri lukenut sitä Bibiin huippupaperia, niin haluaisin selittää Jyrille, joka on aivan briljantti, näitä systeemisen vauvatutkimuksen, reaationaalisen vauvatutkimuksen keskeisimpiä pointteja. Kun selitin siinä innostuksen Jylille, niin vauva hänen sylissään, joka siinä oli bimbelibam pohjalta, yhtäkkiä sähköistyi. Ihan selvästi alkoi fokustamaan muuhun siltä pohjalta, että hetkonen, kaverihan puhuu asiaa. Ja huomatkaa, että tietysti voi sanoa aika turvallisesti, että luultavasti tämä pahosvalvo, vaikka hän vanhempansa on hyvinkin briljantti ja molemmat ja lahjakaita ihmisiä ja niin päin pois, niin ei niinkään.

enkä suuntautunut tässä tapauksessa E-sariseen, johtuen niistä semanttisista sisällöistä, mitkä mun lauseihin siinä sisältyy, mutta voihan ihminen olla toiseen yhteydessä jostain muustakin syystä. Mun ja Jussin kohtaaminen, tietenkin siinä on sementtinen komponentti, kielellä kuvattavissa aika helpostikin, kieleen palautettavissa oleva komponentti. Mitä Jussi sanoi istuttuaan alas, viittauksena Matti Nykäsen poismenoon.

Mutta on aika lailla selvää, että ihmisten välillä on paljon muutakin sellaisia, mitä voi tapahtua siinä ulottuudessa. voisi kutsua sanattomaksi. Sitä kautta varmaan ollaan tekemisissä sellaisen ulottuvuuden kanssa, joka on aika pitkälti oikeastaan, jos sanotaan tämmöisessä sanastossa, jotain ikiaikaista. Se ei vaihtele noin vaan.

Kun monet asiat muuttuu, niin jotkut asiat kenties ei noin vaan oikeastaan muutukaan. Ja sitten se voi olla, että sun sensiläistään puhuen mentaalimalli voi kohdistaa huomioon kaiken näköisen semmoiseen, mikä muuttuu, ylitsen sellaiseen, mikä oikeastaan ei muutu. Ja jos sanotaan, että mikä oli jännää tässä otsikoinnissa meidän tämän kerran luennolla, siis tämä otsikointi tuohi virsujen räjähdysvoimaa.

Oli se, että kun mä joillekin ihmisille jossain tilanteessa mainitsin, että mun tämmöinen luento olisi tulossa, niin oikeastaan kaikki oli ihan järjestään siis valtavan innostuneita. Ihmisiä jotenkin innosti. Otsikointi. Sitäkin huolimatta, että harvempi onkos tämä kai on nähnyt, niin edes nähnyt jotakin tuohivinsuja. Mutta se jollakin tavalla herättää jonkin tämmöisen yhteyden, ehkä yli sen oman välittömän tilanteen, suhteessa johonkin semmoiseen, joka on kestävää yli ajan.

Joka on nyt sitä aluetta, mihin me tässä halutaan lähteä pikkusen katsomaan. Siis tietenkin... Oma taustani on filosofiassa.

Aika luonteva on filosofian sisällä, ehkä enemmän kuin jotenkin erillisten tieteiden sisällä, ottaa ihan täysin vakavasti joku, joka eli esimerkiksi vaikka 400 vuotta sitten, tai 1000 vuotta sitten, tai 2000 vuotta sitten. Että sä koet sen oikeastaan ihan täysin vertaisena keskustelukumppanina. Se jonkun vaikka sopii. Sokrateen ja Aristoteleen.

Että tavallaan, että sä tässä suhteessa olet, että on jokin jatkumo, jokin yhteys, joka sitten ajan suhteen käyttäytyy eri tavalla kuin moni asia meidän ympäristössä, joka saattaa vanheta esimerkiksi ihan tosi, tosi nopeasti. Niin tällainen filosofian antiikkinen lupaus, niin kuin mä sitä ajattelen, niin sanoo suunnilleen näin, että yhtäältä pointtia... pointtina on elää parempaa elämää.

Ja sitten toisaalta pointtina on hyödyntää sitä voimavaraa, mikä meillä ajattelun kautta on, jotta voimme sitten elää parempaa elämää sen kautta, että meidän ajattelu saa kiinni jostakin sellaisesta, mistä lähtötilanteessa me saatamme sivuuttaa siihen liittyen vaikkapa arvokkaan, siihen liittyen joku merkityksellisen. Ja tällainen... Idea siitä, että filosofian tehtävän tukea ajatusinstrumentin kautta paremman elämän pyrkimystä, voi sanoa, että tuo on varmaan jollakin yleisöiden tasolla sinulla ihan sama kuin vaikka isovanhemmilla sinun ikäisenä.

Ja vaikka se ympäristö, missä sinun elämä tapahtuu, on monen suhteessa tosi erilainen kuin vaikka ympäristö, missä sun isovanhempien elämä tapahtui sun ikäisenä, niin jotkut asiat kuitenkin onkin samoja. Tietysti tässä näkökulmasta potentiaalisesti ihminen saattaisi haluta jotain dialogia virittää niiden toisten kanssa, joilla kenties on siitä jostakin jo valmiiksi jotakin kokemuksia. Sitäkin puolimatta, että varmaan onko tämä kenen tahansa puoleensa missä tahansa asiassa käynyt, että sä haluat silti itse harkita sitä.

mikä sen toisen perspektiivi on. Sehän voi olla joissain suhteissa yksipuolinen, se voi olla jossakin suhteessa liiaksi jotakin puolta korostavaa. On kaiken näköisiä taipumuksia, mitä yksilötasollisestikin ihmisillä on, johdosta se, että noin vaan tietenkään lähtee heti jonkun näkökulmaan mukaan, mutta voitaisiin rikastua sitten jostakin toisen näkökulmasta.

On tällainen suunta, mistä sitten kun ajattelen tätä tuohivirsu... niin tässä tuohinnistussa minun kannaltani on oikeastaan aika huikeaa se, että kun me Suomen kansa ajatellaan, niin voisi sanoa, että aika luontevaa on katsoa jotain sellaista, jota siinä nyt on ihan noin lähellä käyttökelpoisesti tarjolla. Ja musta...

Jännä homma se, että jos ajatellaan tosiasiaa, että meidän yhteiskunnassahan oikeastaan mitä tahansa aletaan tekemään, joku ammattilainen alkaa tehdä sitä. Ja jopa siinä mitassa, että sitten jossakin työn organisoitumisen keskeisissä muodoissa, kuten yrityksissä, niin voidaan sitten vaikka ajatella näin. näin, että asiakkaita ajattelee tietyt erityishenkilöt, joka on ihan mahdollinen tapa ajatella. Siis joudutuksena on se, että kaikki ajattelee asiakkaita. Ja joku nyt varmaan ajattelee sitä jostakin näkökulmasta aktiivisemmin vielä kuin toiset, mutta viime kädessä kuitenkin, kun se yritys nyt on asiakkaat varten, oikeastaan olisi fiksua, että jos kaikki oikeastaan ajattelee asiakkaita jollakin tasolla, niin voi vaatia siitä aika monen.

...ponnistelua, että siihen pääsee. Tuollaisessa erikoistuloisessa yhteiskunnassa, jossa me eletään. Tämä on aika luonnollinen tilanne oikeastaan. Vaikka samanaikaisesti seuraukset voi olla kielteisiä, jos sä ajattelet näin, että... vaikka ajattelun suhteen, hyvän elämän suhteen, sun oman paremman elämän suhteen, että joku toinen ajattelee sinne ajatukset, niin voi käytännössä kuitenkin olla oikeastaan se, että miten sä käytännössä toimit, koska de facto sä et itse kauheasti ajattele niitä omia ajatuksia.

Koska joka tapauksessa jotain ajatuksia sinulla on, jolloin voi kysyä, no mistä ne ajatukset sitten tuli. Totta kai te ihmisille sisäisesti voi kokea, että joku ajatus on hänen oma ajatuksensa, vaan siitä syystä, kun hän nyt sitten ajattelee sitä ajatusta, niin etköhän meidän silmin ulkopuolisena se, mitä vaikka Britanniassa on ollut meneillään tai mitä Yhdysvalloissa on ollut meneillään, tuo esiin sen, että ainakin kun suuria joukkoja katsoo, niin monet ihmiset tosiasiassa... että edes aivan keskeisissä kysymyksissä, jotka yhteiskunnallisesti koskevat sitä kokonaisuutta, niin tosiasiassa oikeastaan eivät itse ajattele.

Ja sen takia se sama tilanne saattaa meillä oikeastaan olla. Minua on inspiroinut tämä ajatus tuohesta tämmöisenä metaforana, että mitä on joka puolella, että se mitä sinä tarvitset oikeastaan sitä on koko ajan joka puolella. Sitten sen käyttö ikään kuin saattaa kuitenkin olla niin aika lyhyt, että...

että tavallaan sen hetken aikaa saat sitten jostakin tärkeästä ajatuksesta elävästi kiinni. Kun sen hetken päästä se saattaa kuitenkin kadota. Ja sitten edelleen, että ehkäpä niin, että se joku ajatus, niin se voisi olla oikeastaan aika monenlaiseen ympäristöön sitten kuitenkin potentiaalisesti käyttökelpoinen. Tämän mielessä ajatelkaa seuraavaa.

Kun tuo Leiri Kagal varmaan... on omalla toimialallaan ja omassa toiminnassaan, omalla sektorillaan yksi kaikkein arvostettavimpia ja luovimpia toimijoita. Hänestä oli pikku haastattelu tuossa Time-lehdessä jokunen vuosi sitten, jossa hän siis toi esiin sen pointin, että hän nyt tosi paljon pyrkii työskentelemään. myöskin asiantuntijoiden kanssa, koska hän haluaisi tehdä tuollaisesta ystävällisestä rakkaudellisuudesta niin nykyistä tavallisempaa ja mielellään oikeastaan hohdokasta, joka on tämmöinen ihan mahdollinen ajatus, ja joka tietenkin me tiedetään, että siis ei ole vallitseva ajatus, että ystävällistä rakkaudellisuutta ei pidetä hohdokkaana meidän yhteisössään. Jos voitaisiin pitää, jos ihmiset vaan jostakin syystä pitäisi.

Mutta tosiasiassa ihmiset eivät pidä. Se on tietenkin myöskin sellainen ilmiö, jonka kommunikoiminen massamedia-ympäristössä on vaikeaa. Se on vaikeaa Instagramiin pistää ystävällisen rakkaudellisuuden kuvaa.

Se on helpompi ottaa sen kuvan, kun olet aamiaisella jossakin Marjothotellissa Vietnämissä. Ja päivä alkaa hyvin tekstillä. Ja ettei...

Että jotkut asiat on helpommin eteenpäin viestittävissä, ja tämän takia tietysti ne, mitkä on helpommin eteenpäin viestittävissä, niin sitten helpommin tulevat eteenpäin viestittyksi. Mutta tämmöinen ystäväinen rakkaudellisuus on tässä suhteessa myös aika helposti altavastajana, joka on harmillista, jos sattus niin siis sattus niin. Että se on oikeastaan sun vähän syvempiäkin ajatuksia tarkemmin ajatellen. Koska... Koska nyt jos sattuisi niin, että tuommoinen ystävällinen rakkaudellisuus olisi tarkemmin ajatellen sun tuommoinen oikeastaan aika keskeinenkin syvempi ajatus, niin sä et tule törmäämään siihen kovin helposti Instagramissa.

Ja tämän takia sanotaan vaikka kysymys siitä, että kun sä saat sun ekan duunipaikan, että hankitko sä jonkun käytetyn porssen. Niin kuin saattaa olla luontevampi ajatus jollekulle, kun kysyisi siitä kysymystä. kysymys siitä, että olisiko tässä nykyisesti enemmän meikäläinen, kun syvemmin itseäni kuuntelen, ystävällisesti rakkaudellinen.

Ja huomakaa, jos käytännössä porssassa ei ole mitään vikaa, vaan se tulee helpommin sinulle eteen, se kysymys. No nyt sitten tämä tuohinvirusujen räähdysvoima teemana. Niin jos me avataan sitä pikkuisen toisella... Toisesta kohdasta, niin Ajatelkaa, että jos me sanotaan, että mitä tuohivirtoinen räjähdysvoima on, niin yksi tapa ajatella on, että se on jotain toimivaa. Että kun sä haluut jossakin navetassa vaikka kävellä...

niin on kätsyä, että jos sulla on joku jalkinen, missä kävelet siellä navetassa. Ja sitten jos se ei ole krokseja myytävänä, niin siellä jossakin 1800-luvun yhteiskunnassa, niin sitten se ei ole kätsyä. Ehkä sitten itse teet ne jalkineet, varsinkin kun sitä raaka-ainetta on käytössä. Kaikki muutkin tekee tällaisia juttuja. Ja se oikeastaan on kummalla tavalla hauskinkin tehdä.

Että kukahan vaan hän tuon pystyy tekemään oikeastaan. Ja että toi toimii. Että sulla on se raaka-aine, sulla on se kyky, sulla on se tarve. Homma toimii.

No tämä toimivuuden teema oli semmoinen, mikä mulle oli aika iso teema oikeastaan. vuonna 2001, kun tulin Otaniemeen silloiseen tekniseen korkeakouluun. Jälkikäteen ajatellen, jos nyt tällaista nimikettä rohkeuden käyttää kuin elämäntyö kannalta, niin se oli kyllä oikeastaan aikamoinen läpimurto jälkikäteen ajatellen.

Johtuen siitäkin, että teknisessä korkeakoulussa ei ollut jotain sellaista filosofian professuuria, niin se oli joku, joka johon filosofian professuuriin olisi nimitetty, johon näin ollen siihen, mitä minä teen, sisältyisi tiettyjä oletuksia, mitkä liittyvät siihen kyseiseen oppiaineeseen. Näin siis ei ollut. Sitten kun olin täällä Otaniemessä, niin yksi sellainen asia, mikä oli hätkähdyttävää, minä koin, oli se, että yhtä mittaa tapasin sellaisia henkilöitä, jotka oli tosi innostuneet, että mä olin täällä.

Jotka jotenkin koki, että mä toi jonkun semmoisen lisän, joka jotenkin tässä kokonaisuudessa toimi. Tosi hienoa, Esa, että sä olet täällä Otaniemessä. Silloin jo alkoi olla merkkejä siitä, mitä tässä myöhemmin on tullut esiin. Jaakko Korhonen. joka, niin kuin olen maininnut, tekee väitöskirjaa tästä.

Minun lähestymistäni vastaan on haastateltu tosi paljon ihmisiä, kun olen ollut tässä Filosofia ja systeemiajattelu-luentosarjalla. Yksi sellainen viesti, mikä tulee ihan tosi vahvasti läpi, osoittautuu, on tällainen viesti, että tosi monet sanoo, että noin Esan luennot, että nämä käsittelee sellaisia asioita, että ihan kaikki ihmiset juloksitaan hyötyyn noista Esan sisällöistä. Sitten kun Jaakko kysyi...

Mikä on Esan sisällöt? Onko tämä kukaan, jossa vastataan? Mutta sinulla voi olla sellainen tilanne, missä jokin toimii. Matti Nykänä ei kovinkaan hyvin osannut kuvata sitä omaa nerouttaan. Ja tämä saattaa olla sitten hänen myöhempää elämää, kun ajatellaan jonkun asteen ennen sitten ongelmakin.

Koska tietenkin on hienoa se, että jos joku on mestari jossain, jos sitten se mestari myös osaa kuvata sen, missä hän on mestari. Koska silloin kasvaa. vaan todennäköisesti voi siitää eteenpäin sitä mestaruutta.

Mutta Matin kohdalla näin kovin hyvin ei ollut, sillä huolimatta, että hän monella tavalla oli erittäin luova kielenkäyttäjä. Kuten me täällä totesimme silloin, oliko se jo toisessa kerralla, kun mä tämän viime kerralla, kun se oli, siis tämän Matti-prinsiipin, että sun kanssi antaa chancelle mahdollisuus, toin esiin. Matti oli kielenkäyttäjänä. Tässä toisaalta kuitenkin sellainen, että hän sai jonkin asian toimimaan.

No, mä olin impressed tästä, että ihmiset silloisessa teknisessä korkeakoulussa koki, että mä tuon jollakin tavalla sellaisen panoksen siihen kokonaisuuteen, joka toimii. Sikäli, että mä olin jo siinä vaiheessa, siis 2001, siinä yhdestä luvulla, saanut kunnian tehdä aika paljon yhteistyötä. Niin ihmeiden ajan, niin kuin nyt jälkeen voi sanoa. Nokian kanssa ympäri maailman.

Ja sitten siinä yhteydessä, niin mä olin kiinnittänyt huomiota siihen itse humanistina, että tämä on oikeastaan tämmöisen insinööriajattelun yksi aivan pääprinsiippejä, niin saadaan joku juttu toimimaan. Ja että ne on innostuneet nämä insinöörit, kun joku toimii. Huomatkaa, että... Eri asia kuin olla innostunut siitä, että sä pystyt selittämään, miksi se, mikä toimii, toimii. Että totta kai se insinööri parhansa mukaan varmaan haluaa kuvata, miksi se, mikä toimii, toimii, mutta se varsinainen innostus tulee...

ja siitä, että se toimii. Ja siis tämä erilainen asenne, mitä minä koin, että tuollainen yliopistollinen humanisti-asenne lähtökohtaisesti oli ihmistieteellinen asenne, jossa monta kertaa... kertaa se halu pysytellä siellä ulkoa päin tarkkailevana tahona on erittäin suuri.

Tarkoittaa nyt tämän teeman osalta sitä, että sä oot niin innostunut siitä, jos joku toimii. Vaan pikemminkin sä tuot eräästä näkökohtaa esiin, miksi se, mikä näyttää, että toimii nyt jatkossa, melko varmaan ei toimi. Esimerkiksi. Sä oot varsinaisesti innostunut siitä sun briljantista representaatiosta sille jollekin kuin sille, että se jokin toimisi.

No toi on entä mennä? insinööriprinsiipi, joka teki minuun vaikutuksen, oli se, että et korjaa se, mikä ei toimi. Ja nyt jälleen siinä teknisen korkeakoulun insinööriympäristössä, musilmiin, niin tämä tarkoitti sitä, että, ja ylipäätään semmoisi insinööriähtelys mun mielestä, niin tämä tarkoitti siis sitä, että totta kai on hienoa, jos sä pystyt selittämään, miksi se, mikä ei toimi, ei toimi. Mutta sitten monta kertaa, että sä, onko sinä pysty selittämään, miksi sä et...

että miksei se toimi, mutta sä haluat silti korjata se, mikä ei toimi. Ja sitten ehkä kolmantena asiana, mä tähän täydentävästi sanoisin, on se, että hankaluus kuitenkin alkaa sitten hiipiä sisään siinä vaiheessa, jos sä alat miettiä sitä, että no minkäkö hän pitäisi toimia. Kun sit kun sä alat miettiä, että minkäkö hän pitäisi toimia, niin tarkastellaan tulee sellaiset kokonaisuudet, joiden rajat ei olekaan kauhean selvät, joissa voi olla sitten kyseenalaista, että esimerkiksi ketä kaikkea...

Kaikki siihen kuuluu. Ja sitä kautta sitten ne asiat muuttuu monimutkaisemmaksi. Ja ehkä sellainen tarkastelu, mitä me tässä salissa olemme yrittäneet käynnistää, niin sitten hiipii sisään siinä merkityksessä. Koska jos saat kokonaisuuksiin miettiä, niin silloin sä joudut antamaan jotakin merkitysmääreitä asioille yli sen, mikä on suoraan toimivuutta. Niin tässä asetelmassa...

niin tämmöisessä toimivuuden asetelmassa yksi semmoinen piirre, jos ajatellaan meitä suomalaisia, joka voisi kuvitella, että oikeastaan tänäkin päivänä, vaikka tilanne on niin erilainen meillä tänä päivänä, kuin mitä vaikka sun isovanhempien, olisiko sun ikäisiä, niin yksi mahdollinen tapa ajatella, niin on tämmöinen tapa ajatella, että okei, että jos me koristetaan huomio siihen, mikä toimii, niin varmaan silloin kannattaa lähteä liikkeelle siitä, että mitä on. Ja sitten taas toisaalta se, mitä on, niin se ei välttämättä kaikin osin ole kauhean mitään näyttävää. Joskus se saattaa olla jotakin näyttävää, että tyhmä pyki huomaa, että hei, toi on arvokasta, että toihan kannattaa panna näin toimimaan tohon.

Mutta sitten voi olla, että ollaan tekemisissä jonkun sellaisen kanssa, joka oikeastaan näyttää aika mitättömältä oikeastaan. Ja yksi on tänään meidän Suomen... Tällaisen yhteiskunnan, sitä kautta meidän kulttuuritaustan piirre on se, että koska meidän volyymit on aika pieniä, niin useinkin meillä ei kauhean paljon ollut painotusta siihen, mikä on näyttävää. Koska ei ollut samalla tavalla tarvetta kehittää näyttävyyttä. Mä muistan, kun mä olin ensimmäistä kertaa Pariisissa 80-luvulla, kuinka vaikuttunut mä olin siitä, että Pariisissa oli sellaisia kahdeksan...

kahviloita, jossa tuolit oli asetettu niin, että kun ihminen on siellä kahvilassa, niin hän katsoo kadulle. Niin siis riveissä. Se oli aivan hämmästyttävää.

Esimerkiksi Trimberin kahvilassa Espanadilla nyt on näin, mutta silloin ei ollut. Suomessa ei ollut yhtäkään kahvilaa, jossa tuolit olisi asetettu riviin niin, että siitä olisi nähnyt ihmisiä, jotka kävelee kadulla. Suomi ei ollut sellainen näyttäytymisen ympäristö.

Minkä takia sitten ihmiset eivät myöskään olleet lapsesta käsin kehittäneet itseään tämmöisestä mentaalimallista käsin, kun on tärkeää olla näyttävä. Joka on ihan mahdollinen tietenkin elämään orientautumisen idea se, että tulee olla näyttävä. Koska ihminen reagoi näyttävyyteen. Näin olen, että saat jotkut jutut toimimaan, mitä sä et saisi toimimaan, jos ei ole sitä näyttävyyttä siinä jutun tukena. Meillä oli viime kävellä vähän puheena, huipumalli Anselka Kallio.

No, Anssan Kainu, esimerkiksi. Olihan tosi tosi näyttävää. Ja totta kai jossakin kulttuurissa aina poikkeushahmoja saattaa olla myöskin, että joku tulee, kuten Anselka Kallio, jonkun toisen kulttuurin, toisen maan traditioita vähän mukanaan.

Mutta sanalla sanoen tämmöinen näyttävyyden kautta tapahtuva työskentely. Mä sanoisin lähtökohtaisesti Suomessa ei ole ollut vahvoilla. Jolloin sitten sullekin voikin käydä niin, jos sä ajat sellaista aikaa, jossa näyttävyys itse asiassa on koko ajan esillä.

Että sä itsekin mietit, että miten sä saat... Saat sitten jostakin sun lomasta jotakin näyttävää ja näytettävää jonnekin instaan. Ei siis riitä se, että se on ihan mahtava loma, vaan sen lisäksi täytyy olla jotakin näytettävää. Aiheuttaa sitten semmoisen tilanteen, jossa voikin olla, että sun painopisteet joiltakin osin lähtevät ehkä liukumaan vähän väärin kohtiin.

No nyt sitten yksi tämmöinen iso kokoava ilmiökenttä, mikä... Eikä tästä osaamiseen liittyen, josta kuitenkin tämmöisessä yliopistossa tietysti viime kädessä on kysymys, että sun osaaminen kasvaa. Mutta jos me osaamisen ovesta lähestytään tätä kysymystä, että sillä mennään mitä on käsillä. Yksi tämmöinen kokoava potentiaalinen otsikko voisi olla tässä. Niin, kun tuossa...

Tuossa suomalaisessa tyylissä siinä usein on sellaista, mitä kutsutaan joskus vaikka matalan profiilin vaatimattomuudeksi. Sitten saattaa olla niin, että sanotaan, että meidän suomalaiset on niin huono itsetunto, että me emme ikään kuin nosta esiin sitä jotakin osaamistamme. Tämä on mahdollinen tapa hahmottaa se ilmiö, mitä minä tässä nyt tämän eleettömän mestaruuden käsitteen kautta lähden tapailemaan. Johon seuraava ilmiö liittyy.

Tätä eleettömän mestaruuden ajatusta aloin miettiä silloin 90-luvun puolivälin tienoilla johtuen siitä, että... Ja osana tätä mun toimintaa, sen mitä myöhemmin näyttäytyi Nokian ihmeenä kanssa, oli yksittäiset luennot, mitä mulla oli siellä eri puolilla. Sen lisäksi sitten yksittäiset keskustelut erilaisten henkilöiden kanssa, jotka toimi Nokialla. Ja yksi näistä henkilöistä, kenen kanssa minä keskustelin suht paljon silloin yhdestä luvan alkupuolella. Ja...

ja opistetaan koko yhdestä luvun, niin oli Nokian silloinen toimitusjohtaja ja sitten pääjohtaja Jorma Ollila. Ja se teema oli, että mikä suomalaisessa kulttuurissa, josta siis Nokia silloin ponnisti, tilanteessa, missä Nokian ylinjohto koostui käytännössä pelkästään suomalaisista, niin mitä suomalaisessa kulttuurissa... kentis olisi semmoista, joka kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen ympäristössä olisi, mun sanastus puhuen, räätysvoimaa.

Onko tämä ihan mahdollinen tematisointi, mahdollinen kysymys? Se oli 90-luvun ympäristössä aika lailla uudenlainen kysymys, koska olettama silloin oli 90-luvulla, että on hyvin vähän meillä, meidän kulttuuritaustassa, joka jonkun kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen ympäristössä olisi. jossa olisi hyväksi, koska olemme liian vaatimattomia, että me ollaan vähän kömpelyitä sosiaalisesti, että vaikka ruotsalaisiin verrattuna me ei se ole semmoisen kuninkaallisen hohdon tajua, että me ollaan vähän tuollainen metsäläisporukka. Niin oli siis se yleistunema suhteessa, mihin tämä keskustelu Jorman kanssa...

ja sitten jotenkin muitakin kanssa, niin siinä virittyy. No sitten mä siis palautelin sitä teemaa. Ja myöskin sitten Pafos-seminaaris, joka alkoi siis vuonna 1995, myöskin kehittelin sitä teemaa.

No sitten vuosia myöhemmin, mä luulen, että tämä oli joskus ehkä 2000 tai niillä paikkeilla, niin mulla oli Nokia-keikka Oulussa. Se oli semmoinen organisaatio, jossa oli silloin joku ehkä toista tuhatta ihmistä, ja sitten siinä olisiko ollut kolme, neljä luentoa, joista osa oli englanniksi, valtaosa oli englanniksi, mutta sitten viime oli suomeksi. Ja kun siellä Oulussa, Pipsahan on siis Rovaniemeltä kotoisin, että pohjoinen ulottuvuus on mulle tunnemielessä erityinen.

Ja siis se, mitä Oulu oli tehnyt koko Suomelle, mun mielestä... mielestä Nokian kautta, joitakin ihan valtavaa, niin olin tosi inspiroitunut. Ja sitten minä pidän siellä tätä minun esitystä, siis suomeksi.

Ja sitten yksi kuva, minkä minä sitten siinä näytin, on seuraava. joka on Mannerheimin hautajaisista. Tämä kuva, ja siis tässä ollaan nyt just ennen sitä tilannetta, missä tämä arkku lasketaan maan poveen. Tämän viimeisen matkan tätä arkkua kantaa Niin Mannerheimilistin ritarit, joka oli tällainen kunniamerkki, joka siinä suhteessa oli poikkeuksellinen, että sä saat oot saada sen, niin siihen katsomatta, mikä sun sotilasarvo oli. joka siis heijastelee sitä ymmärrystä, että tuollaisessa jossakin tekemisessä, niin jotkut tekemiset siinä merkityksessään näyttäytyy ilmeisempänä kuin jotkut toiset tekemiset.

Ja näin olen. joku henkilö saattaa saada, tavallaan ansiotuntun arvo nousuu pelkästään siitä, että hän on joku asema, mistä käsi hän tekee, sitä jotain, mitä hän tekeekään. Tietoisena tästä, niin Mannerheim oli sitten perustanut tämän tavan palkita, joka kantaa nimiä Mannerheimisten liitai.

No, musta oli semmoinen jo alun alkaenkin ollut tosi liikuttava ja ikään kuin johonkin oikeaan osuva instituutio. Mutta tässä tapauksessa, kun on tämä Mannerheimin hautajastilanne, niin sitä mun kannalta puhuttelevuutta lisää se, että ... Kun nämä kantajat, jotka tähän on valittu, niin on kuuluisia sotapäälliköitä, mutta siinä on muitakin.

Siinä on eturivissä sotamies Seppänen ja sitten korporali Similä tuossa oikealla. Niin siinä kirjasta, missä mä tämän alun alkaen löysin, niin se teksti oli näin, että viimeinen matka. Ylipäällikköä saattamassa eturivissä sotamies Seppänen ja korporealistiimillä.

Niin tota, mä oon siis siellä Oulussa ja siinä Nokia-porukassa. Ja sitten mä tämän kautta yritin tuoda esiin sen näkökohdan, mikä musta siinä taas nokialaisessa kulttuurissa oli ihmeen vuosina, oli niin erikoisen mun mielestä arvostettavaa, joka oli se, että kysymys ei ollut siitä, mikä sun joku asema oli. vaan kysymys oli siitä, että mitä saapa itse asiassa likoon, on se asema mikä vaan, ja tämä kuva sitten musta sitä kristalloi. Niin kun huomaatte, korporealistisimillä tässä oikealla, niin hän on pukeutunut tämmöiseen, niin kuin ennen vanhan sanottiin talvipomppaan. Ja hänellä on tuommoiset, niin kuin sanottiin, pussihousut.

Nämä on varmaankin hänen parhaat vaatteensa. Hän on matkannut paikalle junalla. Niin, Oulusta, niin kuin sitten myöhemmin mulle selvisi, hänen sukulaismiehensä olisi siellä Helsingin rautiaisemalla vastassa, jotta hän osaisi mennä sitten suurkirkkoon, kun hän on Helsingin ensimmäistä kertaa. Tällaisen suomalaisen tasavertaisuuden ja arvonannon siihen katsomatta, mikä ihmisen asema jossakin hierarkiassa on, tällaisena kiteytyksenä mä koen tämän kuvan tosi vaikuttavana ja näin. Puhuin sitten siellä Nokia-tilaisuudessa näille suomenkielisille nokialaisille siellä Oulussa.

No, sitten mä matkaan takaisin kotiin. Ja kotiin kun mä tuun, niin mä huomaan, että mulle on tullut sähköposti. Niin nokia.com-osoitteesta. Ja sen viestin sisällä oli se, että kiitos Esa tuosta sun esityksestä just hetki sitten.

Että mä olisin tullut kiittämään siinä saman tien, mutta mä en pystynyt tekemään siltä tunnekuolta sitä. Johtuen siitä, että corporate seminar oli isäni, sitä jatkoi, että itse asiassa hän oli ollut siinä pari-kolme vuotta aikaisemmin mun Pafos-seminaarissa tämä kyseinen henkilö, ja mä olin siellä kehittynyt tätä eletön ja mestaruuden teemaa. Mutta se ei oikein avannut hänelle, hän sanoi.

Hänen isänsä oli monella tavalla aika kulmikas henkilö. Pojat ja isä vähän otti ehkä yhteen siinä. Kuitenkin ihan uudet ajat oli siinä soteen jälkeen. Kaiken kaikkiaan meneillään. Monethan meistä halusi kaiken tavoin, jotka synnyttiin sodan jälkeen, oikeastaan esiintyä, että mitä kauhean ihmeellistä on tapahtunut.

Niin siis, että enimmäkseen ei lapset, nuoret puhuneet vanhempiensa kanssa heidän sotakokemuksistaan. No siis, sitten tämä kirjoittaa jatko, että isäni kuoli tässä noin vuosi sitten. Ja kun mä menin sinne...

Siunaustilaisuuteen ja siellä oli kunnianvartijasto ja Suomen lippu. Niin yhtäkkiä se, mitä sä pahvoksi olet puhunut eleettömänä mestaruutena, iski muuhun se aivan valtavan voimalla. Mä yhtäkkiä täysin, että tähän oli mitä mun isä oli. Siis näin eleettömän mestaruuden...

Kääntöpuolella on hankaluus, että nyt siinä voikin olla niin, että et näe siihen johonkin arvokkaan, koska se ei ole tarpeeksi näyttävää esimerkiksi. Vaikka, että verbaalinen ilmaisu on. on kömpelöä.

Ja että voi olla, että tämä tyyppi on tosi ilmeetön vaikka. Ja että kaikki tämä on mahdollista. Ja nyt sitten tässä asetelmassa, niin mä haluaisin näyttää pienen videon pätkää, joka mä toivon, että valaisee näitä meidän teemoja.

Niin kuin tässä on käynyt ilmi, niin mähän oon aika innostunut valottamaan jotakin teemoja videoiden välityksellä. Ja mun mielestä aika monet näistä videoista, mitä mä käytän, niin on kyllä musta aika hyviä. Mutta tämä seuraava siis, siis tämä on. on hyvä.

Ja tuota, että mä niinku paukaatan tän päälle ja sitten, että analysoin sitä vasta sen jälkeen, mutta mennään suoraan siihen. Tää on tommosen about 3 minuuttia kaikkiaan. Siis tää on hyvä. Okei, nyt mä keskään tän tohon.

Siis tää on huikee tää Raimo Helmisen kuvaus tähän maaliin, sikäli että ei siiskään tässä TV-lähetyksessä, missä tästä herät kysyttyä... Hän ei selvästikään ihan saman tien täysin muista koko maalia kovin tarkasti. Hän joutuu muistelemaan sitä.

Tuo esiin sen, että Raipi selvästikään ei kotona ihan hirveästi katsele omia. huippumatsajaa. Hän on muutakin tekemistä.

Ja tietenkin hänen tyylinsä hän on vaatimaton tyyli. Niin istuu. Samoin kuin se, että hän on kuulossa siitä, kuinka hän petaa paikkoja toisille. Ja harva pelaaja ei ole edes koskaan ollut yhtä maineikas just tämän asian osalta.

kuin Raimo Helminen, joka näkyy tässä, että sitten kun hän alkaa muistella sitä, niin hän sanoo, että oltiin erotuksena meikäläinen katso tilannetta. Sitäkin huolimatta, että hänhän siinä syöttää sen maalin. Ja jo aikaisemmassa vaiheessa hänhän syöttää Helminen siinä kentän poikki tosi hienosti Teemulle, joka on siellä B-pisteen sisällä valmiina vetämään.

Hän on yleensä... Suosikki paikastaan. Teemu on tehnyt hirveän määrän maaleja ylivoimalla just tuossa kohdassa, missä Teemu, joka pelaa siis oikealla, onkin siellä vasemmalla. Mutta kun ollaan ylivoimalla, niin hän pystyy olemaan siellä vasemmalla. Ja näin sitten, jos tulee poiketta ja syöttöä, niin hän pystyy sitten nopeammin laukaisemaan, kuin jos hänen mailansa olisi siellä vasemmalla puolella.

Ja siinä on hieno syöttö Helmiselta, että jos olisi voinut tulla maali Teemun vedosta, mutta ei tullut maalia, niin on mahdollista, että hän ajattelee sen toisten kautta. Aivan automaattisesti. Ja sitten hän muistaa tarkemmin, että miten se oikeastaan meni. Totemalla näin, että kun Saku ajautui viivaan, niin Karalahti lähti heti sieltä vapaaksi.

Niin kuin hän siis mielessään ajattelee, joka on ollut siihen asti viivalla, kun Karalahti on puolustaja. Ja sitten minä sain itse sohastua kiekon Jerelle, joka ampui maalia. Kyllä se oli paljon just jädenansiota, niin kuin me kuultiin hän tässä totes.

Hän siis tässä hahmotuksessaan ajattelee, että Karalahti aivan briljantisti siirtyy siihen paikkaan, 42 tuossa, mistä hän sitten sen maalin tekee siinä vaiheessa, kun Saku ajautuu kohti siniviivaa. Mutta siis näin maali tosiasiassa ei synny. Siis ei synny. Siis tarkempi tarkastelu osoittaa, että itse asiassa Karalahti...

liukkuu aika lailla heti siihen paikkaan, mistä hän sen maalin tekee, sitten loppujen lopuksi, ja on siinä samassa paikassa koko ajan, että hän siis nimenomaan ei siirry sinne vasta siinä vaiheessa, kun Saku ajautuu viivaan. Toisin kuin mitä Helminen muistaa. Katsokaa. Nyt lähtee meidän maalivahti pois.

Tässä kohdassa... 42 kalahti on vielä tuossa oman paikallaan. Sitä lähtee liukumaan sieltä.

Liukuu sieltä 42. Nyt hän menee tuonne. Hän tulee tuolla tekemään sen maalin loppujen lopuksi. Hän on koko tämän episodin läpi suunnilleen tuossa paikassa. Siellä on Helminen, Saku, Timonen, Saku, Helminen. Tässä tulee tuo veto.

Siellä on huomakkaa vasemmalla. Teemu on valmiina. Tarkka syöttö, mutta ei tullut maalia.

Sitten Teemu, Timonen, Saku, Timonen. Sitten tässä katsojalla, että Saku vetää tässä hienosti suoraan syötöstä. Miten Timonen pelastaa sen meille ton reboundin. Sitten on Helminen, Saku.

Ja nyt tulee tää ratkaisu. Jos on siis kiinnostavaa, niin on tää hahmo täällä. Tää on Timonen.

Timonen on jättänyt siniviivaan. kun meillä ei ole maalivahtia, niin meillä on maali täysin auki, mutta hän on katsonut kelloa ja tehnyt sen ratkaisun, että hän tuleekin täältä ja sitten blokkaa tämän jätikokoisen venäläispelastajan pois sillä seurauksilla, että Karalahti jää niin vapaasti kuin mitä hän jää. Katsokaa, siinä on tämä jätikokainen venäläispakki, joka antaa Timoselle vähän siinä niin kuin sanotaan isän kädestä. Mutta sieltä tuli komea maali.

No nyt, siis miksi tämä on nyt kiinnostavaa tämän näyttävyyden teeman myös kannalta, niin siis johtuu siitä, että kun me ajatellaan... tuohivirsojen räjähdysvoimaa otsikon kautta, ja ajatellaan siitä siis näkökulmasta, että varmaan me ollaan kiinnostuttu jostakin arvokkaasta. Jos sanotaan, että jotkut osat tai jotkut elementit arvokkaassa, Niin on tietenkin ilmeisempi kuin joku toiset on.

Sanotaan, että sotatilanteessa joku kenraali johtaa jotenkin armeijakuntaa jossakin ratkaisutaisteluissa, niin on luonteva ajatella, että no niin, hän on keskeinen hahmo. huikeassa konsertissa musiikkitalossa, niin kuka oli kapellimestari? Että siis laulaja rockbändissä.

Että aina on niin, että jotkut tekemiset näkyy kirkkaammin kuin toiset tekemiset. Tästä tapauksesta se... Kuka teki maalin?

Monessa urheilulajissa, monessa pelissä se, joka tekee maalit, on kaikkein suurin tähti aina. Ja siitäkin huolimatta, että toki on laajalti tiedos, että sä voit tehdä maaleja, jos joku ei syötä niitä maaleja. Niin sulle tehtäväksi. Ja tämän takia mitä usein tapahtuu, on että paitsi että pidetään kirjaa siitä, että kuka on tehnyt enää maaleja, Eniten maaleja jossakin turnauksessa, runkosarjassa, mikä se onkaan, sitten se joku aikaväli, millä asiaa tarkastellaan.

Myöskin pidetään silmällä sitä, että no kuka syötti, koska siihen kanssa kohdistetaan huomattavaa arvostusta, että kuka sen syötti. Usein se voi olla vaikea sanoa, kuka syötti, ennen kuin sä katsot jostakin hidastuksesta ja huomaat, että se oli se ja se, joka syötti. Sitten tuollaiset, jotka paneutuu siihenkin lauksi.

lajiin, niin saattaa sitten hifistelijoina erottautua sitten tuommoisesta ammatodimäisemmästä tarkastelijasta, joka on vanhuomio siihen, joka on jotenkin maali sillä, että sä näet niitä financejä koskien sitä edeltävää tilannetta, erikois sitä, että kuka sen syötti. Mutta se varsinainen pointti, miksi tämä on minusta kiinnostava, on tämä kolmas taso. Koska tämä kolmas taso, niin kuin voisi sanoa, on mahdollistava taso. niin usein jää huomiota.

Se jää huomiota esimerkiksi siitä syystä, että siihen liittyvä tekeminen ei ole niin näyttävää tekemistä. Huomion keskipiste on jossakin muussa. Esimerkiksi kuka teki maali, syötti maali, näin on se, että näe mitä joku muu tekee.

Ja kun on vaikka koripallossa kuulosa Michael Jordanin... Ika koubulsissa viimeinen heitto, jolla hän ratkaisi viimeisellä heitolla, niin viisi sekuntia ennen loppusummeria, niin mestaruuden. Se on mielettömän hieno läpiajo Michael Jordanilta. Mutta kaikki ei katso, että missä muut pelaajat on.

Missä on Steve Kerr esimerkiksi. Ja missä Steve Kerr on, on siellä ajoissa. aivan kulmassa, mutta kun hän on kolmosten erikoismies, niin periaatteessa Michael voisi soittaa hänelle. Se on kuin pakko pitää yksi pelaaja siellä, missä Steve Kerr on. Mutta siis tällaiset finanssit voivat olla sellaisia, että se systeeminen suhde, intensiivinen, mahdollistava taso jää sitten huomioon, joka on siinä suhteessa harmillista, kun just tästä tasosta käsin parhaat perusensiipiefektit, niin sanokseni, niin nousee.

Siis sellaiset efektit, jotka suhtee siihen, että kuinka paljon siihen pannaan inputia, outputin osalta on ihan suhteettomia. Tulee ihan tosi paljon, vaikka se ero oli aivan aika pieni. Nyt siis tämä meidän esimerkki näistä arvokkaan kolmesta tasosta, niin oli tuollainen pari minuutin videopätkä yhdestä jääkiekko-ottelusta.

No jääkiekossa... Me tiedetään, että on aika vähän muuttujia. Lisäksi tiedät, että mitkä ne muuttuvat tuolla lähtötilanteessa.

Ja sinun täytyy mietiskellä, että mikä on se kokonaisuus, minkä nyt pitäisi millä tavalla toimia. Tästäkin huolimatta, sinun on erittäin vaikea hahmottaa sitä kolmatta ulottuvuutta siinä. Että minä monta vuotta näytin tuota videon pätkää.

Niin esimerkkinä siitä, jossa sinänsä onkin myös esimerkki, että kuinka epäitsekkäästi Helminen, joka sen maalin syöttää, joka siinä aikaisemmassa vaiheessa rakentaa, tee mulle hienon paikan, että kuinka epäitsekkäästi hän sitä tilannetta hahmottaa. Mä näytin sitä esimerkkiä siitä, kunnes sitten kerran mä yhtäkkiä huomasin tämän Timosen roolin, jota taas puolestaan kukaan ei ollut koskaan nostanut mulle esiin, kun mä olin sitä luentojen yhteydessä eri paikoilla. paikoissa esitellyt, niin siellä aika usein kuitenkin oli erilaisia jääkiekkomiehiä salissa, jotka siis itse saattoivat olla ekspelaajia, saattoivat olla nykyisiä valmentajia.

Kukaan ei koskaan sanonut, että ei saa tuolla mahtavaa esimerkkiä. Se on yksi yksityiskohta, mikä ehkä saattaa kiinnostaa sinua, tuo Timosen rooli. On se perustilanne, mistä käsin se kysymys, että se mikä on lähellä, niin sehän on semmoista, että se melko varmaa oikeastaan saatakin. sen sivuuttaa sen tuohen.

Yksi syy voi olla se, että se on jossakin syystä näyttävää, se on hohdokasta. Joku syy voi olla se, että koska sun huomio menee sellaiseen, missä se joku arvo kaikkein ilmeisimmillään on, niin tarkoittaa sun oman self-leadershipin suunnallaan, sun oman itsensä johtajuuden suunnaan sitä, että totta kai on sellaista, missä sä huomaat, että nyt sä... teitkin arvokasta, että muutkin näkee sen jonkun sun arvoon, sitten sä myöskin hahmotat, että mikä tukee sitä jotain sun varsinaista arvokasta. Mutta hahmotatko sä sitä mahdollistavaa ulottuvuutta?

Siis edes jonkun vaikka unen osalta. Että se on aika hämmästyttävää tämä, mitä sotan viimeisen parin vuoden aikana on elisuunnissa tullut siis unen roolista osana huippusuoritusta. Ja kuitenkin tavallaan voisi sanoa, että on aika muista tuommoista kuitenkin...

ikiaikaista viisautta, täytä, että ihminen tarvitsee unta, että siinä on joku pointti unella. Vastaavasti voisi sanoa, että eikö tollainenkin ole ihan ikiaikaista viisautta, siis sen tajuaminen, että ihmiset kykenevät olemaan toisiinsa nähden sanattomasti yhteydessä, joka on hyvä juttu, se sanaton yhteys. Sitten ihmisen lähtee ehkä ihan tietoisesti kehittämään. Ja näin sitten voisikin lähteä joku semmoinen käyntiin, mitä matalasti... Toivon, että tässä salissa oikeastaan on aika lailla ollutkin jo käynnissä.

Nimittäin se, että sä vaan alat tehdä sitä jotakin juttua sen tilanteen sisällä, ilman, että sä otat hirveästi kantaa siitä, että mikähän on se hyöty, mikä siitä jostakin sun tarkastelusta syntyy, tai että mitä se syöttää, kun sä voit uskoa siihen, että se mahdollistaa. Ja se tosiasia, että sä et pysty sanomaan... jos teki yksittäiset luentokerrat, vaikka oli hemmetivän luento, kun jollekin oli kaverille, oli hemmetivän luento, mä olin tuossa ensin hemmetivän luennolla. No mitä siellä käsiteltiin? No se on siis tämä taso yksi.

Sitten se voi sanoa näin, että mä tapasin siellä ihan mahtavia henkilöitä, joka on, mitä täällä voi tapahtua. Se tapahtuu mahtavia henkilöitä, se on tavallaan syöttö. Ja luennot antaa tietoisen syötön. Mutta entä jos tämä tilanneen pointti on mahdollistaa? Ja nyt tämä mahdollistavuuden maailma...

Mä sanoisin vielä toisella tavalla seuraavasti. Aika muisella tämmöisellä mua puhutteli tämä esimerkki. Liittyy tuohon meidän aikaisempaan Oulun esimerkkiin.

Niin sen ympäristön osalta, mikä siinä meillä nyt tässä esimerkissä on käsittelyssä. Yksi henkilö, joka kanssa oli tässä pari vuotta sitten, niin Pafos-seminaarissa kertoi nyt äskettäin, kun vähän näin, Kun hän on kaupunginjohtaja, niin heillä on tämmöinen ystävyyskaupunki Venäjällä. Ja sitten siinä käydään kerran kahdessa vuodessa.

Ja kerran kahdessa vuodessa he olivat sitten täällä. Tämä venäläinen delegaatio, jossa monet niistä on ex-military näistä henkilöistä, jotka sieltä tulee. Ja aika tarkkaan määritelty, mikä on protokolle ja miten menetellään missäkin tilanteessa. Mutta siellä Venäjän päässä... He ovat käyneet laskemassa ruusut, joka on se paikallinen tapa Suuren isämaallisen sodan kaatuneiden muistomerkille.

Sitten tämä kaupunginjohtaja kertoi minulle, että hän monta kertaa mietti, että Miten tätä jotakin vastaavaa voisi täällä meillä tehdä? Sitä on puhunut sankarihaudoista, mutta nämä venäläiset eivät olleet sitä ymmärtäneet. Johtuen siitäkin, että harvassa maassa on tilanne ollut sodissa se, että ne kaatuneet kuljetetaan sinne kotipaikkakunnalle.

Joka taas oli teema, joka siinä Pafos-seminaarissa, missä tämä kaupunginjohtaja oli, oli yksi teema, mitä minä käsittelin. No sit hän kertoo, että on heidän kaupunkinsa semmoisessa kivikirkossa, joka on aika vaikuttava kirkko. Sitten tulee ulos sieltä kivikirkosta.

Ja siinä on ne sankarihaudat, niin hän sanoo, kun tulee sinne ulos, että meidän Suomessa jokaisen kirkon pihalla on tämmöiset sankarihaudat. Johtuen siitä, että sonan aikana äidit vaati, että kaatuneet pojat pitää kuljettaa takaisin haudattavaksi oman maan muuttiin. Tää oli tehnyt niin suuren vaikutuksen näihin venäläisen delegaation jäseniä, että voisinko käydä täällä näillä sankarihaudoilla. Se järjestettiin seuraavana päivänä. Ja sitten kaupunginjohtaja sanoi, että meillä Suomessa ei ole niinkään luontevaa laskea ruusua siihen haudalle, vaan me syytämme kynttilä.

Ja näin sitten esiä syntyneen kynttilältä. Myöhemmässä sellaisessa virallisessa tilanteessa tämän venäläisryhmän johtajahenkilö oli jossakin kunniamerkeissä. Sittenhän viitaten siihen seremoniaan. kuinka hän inhoaa sotaa.

Tämä oli niin hienoa, että me saimme käydä siellä. Arvostuksen merkejä siitä, niin hän otti siis oman yhden niistä kuljemerkeistä ja pisti tämän suomalaiseen rintaan. Jos me ajatellaan sen näin, että... Se periaate olisi jotain sellaista kuin, että siinä mennään mitä on käsillä.

Niin sun saattaa olla enemmän käsillä kuin nopea tarkastelu, paljonko et sulla on käsillä. Edelleen, jos sä ajatteletkin et jotakin näyttävyyden ideaalia, vaan sä ajatteletkin esimerkiksi jotakin hiljaisuuden ideaalia. Että ehkä tuollaisen hiljaisuuden kanssa oikeastaan voikin päästä pidemmälle.

Tuommoisen hölöttämisen kanssa. Ja siis ihan kaikilla kuulijoituksella, niin kaikki tämä, mitä minä kuulen ja kuulun niin kauan muistan siitä, että kuinka amerikkalaiskolla... laitoksessa opitaan esiintymään. Kuinka kehnolla tolalla me ollaan täällä Suomessa.

Kun asiaa ajattelee mun mielestä vähän syvemmin, niin vähäksymättä sitä, että nyt on tärkeää kehittää kykyään esiintyä, niin on jotain kyllä syvempää. Ja nyt se on siinä syvemmässä ulottuvuudessa, missä... Niin, kun mä katselin sitä, mikä se on siis ihan mahtavaa, siis se shitmies. Se on semmoinen koomikko, joka on lyönyt läpi Nuoman USAssa, joka hehkuttelee ilmaisusta shit. Muistan joku hänen nimensä.

Stand-up-koomikko. Just näin. Niin sitä ismoa, kun mä katsoin. Mä olen aika inspiroitunut, koska mulle on tullut, että okei, shit. I trust that shit.

Siis että... Yksi henkilö sanoi minun viime luennon jälkeen, että Esa, sinun luennolla on niin hämmästyttävää se, että kun sinä niin luotat, että ihmiset kykenevät tekemään sellaista itsensä päin kääntyvää reflektiota. Minä sanoisin, että pitää paikkansa. Ja just tässä Ismo-saastossa puhuu, että I trust that shit. Ja minä luotan siihen, että vaikka olisi niin, että luennolla ei ole selvää otsikkoa, kuten meillä on.

että tällä kertaa ei sisältömiessä ole tai tälläkään kertaa selvä otsikkoa. Niin I trust that shit. Että se mahdollisuus sukeltaa siihen johonkin semmoiseen, joka menee ylisessä sen, missä kenties näyttävyystarkastelut varastavat sen huomioon, niin on tärkeämpää.

Ja mä toivon, että se jokin tärkeämpi tämän tuohivirsojen räjryfoiman otsikon kautta, että ne voi... Voisi aika kauniista tulla niin kunkin mieleen, niin vuosia tämän hetken jälkeen, kun me nyt täällä ollaan sitä asiaa pikkasen tarkasteltu. Bonks hyötystä, että siihen piste. Kiitoksia taas keskittymisestä.

Ja jatketaan in half an hour. Esa, Tuohi Virsujen räjähdysvoima lähti liikkeelle täällä salissa. Mitkä on tällä hetkellä tunnevat? No tunnevat on onnelliset ja sitten...

Ennakoivat, että miten tuo tietty sellainen herkkyys, mikä tuossa syntyi, kantaisi tuohon toiseen jaksoon. Mun kannalta tuo eka jakso oli ehkä sellainen tunnemielessä tavallisesti haasteellisempi pitää kasassa ylipäätänsä. Mutta kyllä se nyt onneksi kai aika hyvin pysyi kasassa, mutta että nyt se jatko tästä niin riittävän muumipilvillisesti on se kysymys. Juuri näin, niin voisiko sanoa, että mahdollisuuksien maailma on nyt avattu ja virretetty ilmoille?

Just niin, siis sehän tässä kyllä musta yhä selvemmin on se pointti, että itse tämä tilanne tarjoaisi. Se on sen mahdollistavan alustan sille osallistujalle. Niin se on jännä, koska se on ehkä tietty näyttävyys, mikä tähän kuitenkin asetelmallisesti liittyy. Niin just sen mahdollistavuuden...

Majesteetillisuuden rinnalla vähän marginalisoituu, mutta toisaalta tykkään myös siitä näyttävyydestäkin. Että miten sitten nämä kaksi dialogisesti soi on se kysymys. Sitä tässä yritetään, sitä sointia ylläpitää.

Mahtavaa, jäämme odottamaan toista osaa. Kiitos Esa. Okei hyvät ystävät. Me jatketaan. Mä muistin sen väärin.

Tässä on tämä ihan mahtava shitmies. Siis otetaan ihan vaan pikku näyte tästä Tuohi Virsu majesteetilta. Okei, okei.

Tätä... Toivottavasti todella siis puhutaan vähän kuin Pulp Fiction sanastosta, niin tuo on ihan niin kuin serious cool muu. Nyt kun mainitsin niistä ajoista kun minulla oli kunnia tehdä yhteistyötä, mikä jälkeen teet, minun mielestäni on maailmassa ja aiheessa kutsua Nokian ihmeeksi kanssa. Sittenhän siinä...

Eri vaiheiden jälkeen Nokian pääkonttori jäi Suomeen ja rakennettiin tuohon aika lähelle. Ja sitten myöskin aika monet sitten... Siellä rikastui aika tavalla yksilötasolla.

Ja näin sitten Nokian ylinjohto esimerkiksi rikastui aika tavalla. Ja mitä sitten tapahtui tämän seurauksena oli esimerkiksi, että ... Liisa ja Jorma Ollila ostivat tosi ruppukuntoisen kartanon, jonka hän sitten kunnosti.

Siis erotuksena joku kartano vaikka Etelä-Ranskasta. Sitten hän oli kutsunut sinne jotain ihmisiä kartanolle. Mutta sitten se autonkuljettaja veikkii meidät. Sinne rantaan, jossa vaikutti saunarakennukselta, mutta siinä oli turvekatto ja hirsiä. Ne näytti tosi vanhoilta hirsiltä.

No sitten Jorma esitteli sitä, joka siis olikin tällainen. tällainen rantahuvila, kun hän on Pohjanmaat kotoiseen Jorma. Ottamalla tämmöisen kirjan, mikä minullekin on ja on ollut, Kustaan Vilkunan Eino Mäkisen kirja Isien työ nimeltään, aika monen opus. Jorma avasi tämän kirjan.

kohdasta vanhan riihen ansiot. Tämä on siis otsikko. Vanhan riihen ansiot.

Ja sitä luki seuraavasti. Riihi on suomalaisten vanhimpia ja kaikista etevimpiä keksintöjä. Senä et kuuluu niihin verraten harvoihin omaperäisiin kulttuurisaavutuksiin, joiden juuret omalla maaperällä ulottuvat vuosituhanten taakse, jotka sitten Itämeren suomalaisilta ovat levinneet useille naapureillekin.

Ja muinainen Suomi oli viljainen maa, josta riitti rukiita ulkomaillekin, mikä johtui paitsi tuottoisista kaskista myös suurelta osalta savuriihistä. Esimerkiksi Ruotsin aikakirjoissa kerrotaan usein vaikeista katovuosista, jotka eivät aiheuttaneet huonosta vuodentulosta, vaan yksinomaan kosteasta syksystä. Kun viljaa ei kuivattu, se vielä aitan punnussakin homehtui ja mätäni.

Sen sijaan Suomessa riihen ansiosta vain todellinen halla on aiheuttanut katovuoden. Ja vaikka... Vaikka Halla on vienyt siemenenkin pellolta, on ylivuotinen kuiva siemen pitänyt aitassa itävyytensä vuodessa toiseen ja kelvannut vielä vanhankin kylvettäväksi. Jorma siis luki tämän vanhan riihensansiot kuvauksen.

Sitten viittasi niihin hirsiin, mistä se saunanarkennus oli tehty ja sanoi, että nämä hirret tässä... tällaisesta viihestä. No, myöhemmässä vaiheessa...

Mä kysyin Jormalle, että miten tuollaisia jonkun savuriihen hirsiä ostetaan, niin hän sanoi, että niitähän ainakin siinä vaiheessa, kun hän sitä alkoi tutkia, niin oli ihan tosi helppo saada, kun eihän kukaan halua tällaisia vanhoja hirsiä. Ja nyt tämä... Tällainen näkymä nyt tässä arvoon, ikiaikaisuuteen, myöskin siis tiettyyn sellaiseen jatkuvuuteen, niin nousi mulla jokunen päivä sitten aika koskettavasti mailista. Yksi sellainen henkilö, joka oli filosofian systeemajattelussa ja jatko-opinnoissa minulla kymmenen vuotta sitten.

Lähetin tämmöiseen mailiin. Siis täysin yllättäen. Tuossa on aiheena kiitos Esa.

Ja sitten, tässä on erilaisia asioita, mutta sitten. Allenlistasin asioita, joita koen sinulta oppineeni. Yksi, henkilökohtainen kasvu ja kehittyminen on mahdollista. Kaksi, kiinnostus kaikkiin elämän osa-alueisiin. Kolme, kaikkien ihmisten arvostaminen.

Neljä, tilanteita voi tarkastella useasta suunnasta. Aina on toivoa. Viisi. Tarkkaavaisuus hetkessä.

Opettele katsomaan yksityiskohtia, mutta ymmärrä samalla kokonaisuus. Kuusi. Asioita kannattaa ajatella. Ajatusta voi työstää ajattelun ajattelu eli ajatteluprosessin metatarkastelu.

Seitsemän. Historian taju ja minun paikkani sen jatkumossa. Sanoisin, että sellaista opettajaa ei ole, joka tuommoisen listan kun saa, niin ala niin kuin kyllä liikuttua. Mutta meidän nyt tämän teeman kannalta, siis tämän jatkuvuuden teeman kannalta, Myös sen tosiasian kannalta, että tietenkin on ilmeistä, että erilaiset tilanteet sen ulkoisissa tekijöissä havaittavissa olevan...

arvonsa tai näyttävyytensä tai houkuttelevuutensa suhteen, niin tilanteet tietenkin vaihtelevat. Tässä suhteessa ehkä seuraava esimerkki voi olla nyt tähän meidän asetelmaan nähden hermällinen ota tarkasteluun. Tämä on kuvitteellinen esimerkki, mutta uskon, että tämmöisenä kuvitteellisenakin tämä voi olla valaiseva.

Tätä. Tämä liittyy siihen tilanteeseen, mikä pääsääntöisesti ihmisillä tulee jossakin vaiheessa elämää, jos he hankkiutuvat yhteen jonkun toisen ihmisen kanssa jakamaan sitä elämää. Ja siihen suhteeseen syntyy tai hankitaan jollakin muilla keinoilla lapsia. Mitä tapahtuu on, että...

Että se itse suhde joutuu jossakin suhteessa koetteille. Itse se suhde. Tämä johtuen siitä, että niiden lasten kautta siihen suhteeseen on tullut kaikenlaista sellaista funktioinnista painetta, jonka keskellä sitten ihmisten on tosi luonteva olla monessa asiassa, paitsi erimielisiä, niin myöskin siitä sitä mieltä, että sen toisen tulisi tehdä jotain ihan oleellista toisiaan, kuin mitä hän tosiasiassa tekee.

Ja näistä syntyy oikeastaan aika... Aikamoisiakin ongelmia, vaikka tilanteissa, missä lapset ovat viisi- ja kaksivuotiaita. Siitäkin huolimatta, että on tiedossa, että lapsi, joka nyt on viisi- ja kaksivuotiaita, niin viiden vuoden kuluttua eivät ole viisi- ja kaksivuotiaita.

Eikä kymmenen vuoden kuluttua, eikä viidentas vuoden kuluttua. Itse asiassa tämä on aika lyhyt aika, kun se nimenomainen paine, mikä nyt on käsillä, niin on... on edelleen käsillä.

Sä voit tavallaan katsoa sitä lyhytaikaista tilannetta, mikä saattaa vielä saada lisähaastekerronta sen kautta, että just sillä hetkellä sulle tarjotaankin joku tosi kiinnostava duuni, mihin ehkä liittyy paljon matkustamista vaikkapa. Tai että joku ihan yksittäinenkin tapaus voi tapahtua sen tyyppinen, kuin vaikka, että joku porukka, missä sä oot käynyt rukalla hiihtämässä tiettyjä viikolla. loppuna, niin sun ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien kysyy sulta, että otatko yhden hengen huoneen vai jäätäänkö.

Tilanteessa, missä täyttäjän kaksivuotias vähän epämääräisesti sairastelee. Siinä voi tuleekin yllättävä tilanne jonkun viikonlopun osalta. Eteen.

No, jos mä ajattelen sitä, kun meillä oli kaksoset, ja edelleen on kaksoset, mutta sitten vain, kun ne oli pieniä meidän kaksoset, niin sehän synnytti kyllä aikamoista painetta sitten pipsenä mun suhteen suhteen. Koska sitten samanaikaisesti, just siinä yhdestä lukun alussa, niin mun tällainen yrityspuhuja-ura oli lähtenyt melkoiseen nousuun. Se oli nimenomaan sitä aikaa, kun Nokia nousi, myöskin alkoi, että se oli ihan uudenlaisia ne erilaiset mahdollisuudet, mitä mulla...

Työn osalta siinä avautui, että oli tilanteessa, missä meillä oli pienet kaksoset. Sitten syntyi erilaisia paineita pipsaleen minun suhteen suhteen. No kuvitellaan siis, että tilanne olisi ollut se, vaikka tilanteessa missä pojat olivat vaikka viisi-vuotiaita. Että olisin esimerkiksi vaikka keikalla Kokkolassa ollut.

Ja sitten olin siellä keikalla ja jään sitten, kun minä nynän siinä keikan jälkeen. iltakoni on jo lähtenyt, pääsin takaisin kotiin, niin mä olen tsekkaamassa sisään, just jossakin Kokkolan kumuluksessa, mitä silloin oli, niin kumuluksia. Niin mä olen siellä Kokkolan kumuluksessa just tsekkaamassa sisään, niin mennessä yksi käy huikean keikan jälkeen, kun mä näenkin sieltä sitten silmäkulmasta, niin kun siinä tulee sellainen huolimattomasti pukeutunut, ehkä kerros pukeutunut, niin leidi mä näen täällä.

tältä silmäkulmasta. Ja just jotkut ehkä semmoiset vähän tanskalaistyyppiset hiukset, siis semmoiset pörrökkäät, mikä näyttää, että niitä ei ole yhtään tehty kuin noin kolmisen tuntia tehty. Ja semmoisella kivalla soundillahan tulee siihen.

Ja kuvitellaan, että tämä on semmoisessa tilanteessa, missä, jos ollaan ihan rehellisiä, niin kuvitellakaan, että meillä on ollut oikeastaan Pipsan kanssa, niin kuin mun mielestä, jo aika kauan tässä aika uivaa, johtuen siitä, että koska Pipsa ei ymmärrä sitä panosta, minkä mä tuon. tuon myöskin perheelle, niin mun työn kautta. Ja mä en oikeastaan tiedä ketään, joka samanaikaisesti, kun panostaa työhön, semmoisella tavalla kuin mä sitä panostan, niin myöskin sitä panostaa perheeseen. Että siis mun tunne on, että sen pidemmän aikaa Pips on laiminlyönyt meikäläistä. Kuvitellaan, että tämä olisi ollut tilanne.

Kun mä havaitsin sieltä Hilmakulmasta tämän keikan jälkeen, niin tämän aika hohdokkaan olosen leidi. joka tulee siinä kivalla huumorisykkäisellä energialla. Ja vähän pipsatyyppinen. Just sellainen äly, huumori, tietynlainen pilkä silmäkulmassa.

Ja hän tulee siinä, että anteeksi Esa, mutta kun mä en huomannut sinut siinä, tämä on ihan hassua. Mutta kuule, voisinko saada omistuskirjoituksen tuohon länsimielisen filosofian historiaan? mikä minun sattuu olemaan tuolla huiputa huipulle tuolla huoneessa.

Nyt ei puhuta sinun yhdeksänluvun huipputeoksesta, vaan nimenomaan sinun kahdeksanluvun ehkä. Ehkä jos otan kolme komentaa, niin tämä on kyllä yksi niistä kirjoista. Huomaan heti, että Leidi on perillä suomalaisen non-fiction-kirjallisuuden keskeisistä merkkipaaluista.

Ja koska olen juuri saanut siinä avaimen, no mikä luontevampaa, koska sinäkin olet neljänneskierroksessa, no mennään sinne. Ja siinä me mennään siihen. Kokkolan kumulluksissa ehkä aika pieni hissi ja just ne ihanat parfymyntuoksut siinä ja ne hiukset ja näin. Ja siinä hississä, kun mennään sitten, niin mä huomaan siinä nopeasti, että hetkellä mehän ollaan sukulaissieluja.

Mä huomaan tämän siitä, että kuinka innostunut tämä leidi on E-saarisesta. Niin, kuvitelkaamme, että siitä olisikin syntynyt syrjä hyppys jäädä Kokkolan kumuluksessa. Ja sitten eri vaiheiden jälkeen, niin olis pipsan kanssa erottu vaikka tilanteessa, missä pojat on kaksi.

vaikka toisella luokalla koulussa. Ja niin kuin voi käydä. No sitten elämä menee eteenpäin kuitenkin, ja sitten pojat kasvaa, ja sitten mä oon jossakin vaikka... mikä ennen vanhaan kutsuttiin Jyväskylän suurajot, niin mä oon siellä jollakin mun suhteen järkännyt huippupaikat. Mä oon ylpeänä isänä siellä meidän poikien kanssa jossakin pikataipaalla.

Just odotetaan, että sieltä tulee kärkiautot. Ja jolloin sitten toinen pois sanoi, että isä, on yksi juttu, mistä mulla on usein puhuttu keskenämme. Ja se on se, että miksi te äidin kanssa erositte silloin, kun oltiin pieniä?

Isä, etteihän meillä ole mitään näitä sun... tyttöystäviin vastaan. Jamaikallinen sellisti. Hyvin mielenkiintoinen.

Mutta ettehän nyt voi verrata näitä nyt kuitenkaan äitiin, kun teidän rakastaisitte toisen edelleenkin, että mikä tuossa oli se idea. Niin kuvitellaan, että mä vastasin tähän kysymykseen, no kerran oli Kokkolan kumuluksessa. Tilanne se.

Ja siis se, minkä aika-akseli voi tarkastelulle tuoda, on tajua jostakin laajemmasta kokonaisuudesta, mutta myöskin siitä, että kuinka helppoon sä voit mennä. Totta kai on tärkeää, että jokainen tekee omat virheensä niin päin pois. Tämäkin on nuoria ihmisiä salissa, mutta ei nyt ihan kaikkia virheitä sieltä tarvitse sunka tehdä.

Kuitenkin joitakin yleispointteja on ihan mahdollista ajatella ihan jo ennakolta. Ja sitä kautta arvioida, että mitä joku juttu voi tarkoittaa. haastavuuksien osalta, mikä siihen sisältyy.

Tässäkin saa moni harrastaa urheilua, aika vakavastikin on saattanut harrastaa. Se on ihan tiedossa se, että sinun pitää analysoida vastustajaa ennakolta. Ja sitten suuntautua sen mukaisesti.

Jotkut pelaavat ihan tosi kovaa karvoispeliä. Ne tulevat ihan limitissä. Ja testata, kuinka pitkälle pystytään tulemaan ilman, että tuomari viheltää, ne tulevat ihan sen limitin asti.

Ja ne tulee härnäämään sitä ja sitä. Siis että sä tiedät sen jo ennakolta. Että elämään liittyy paljon sellaista, jossa sä et kyllä pärjäämään sellaisella viihtyvyyspohjalta, jos sä haluat jotakin kunnollista. Ja nyt taas, siis tässä ajassa on paljon sellaista, joka tukee sitä viihtyvyyspohjaa. Ja sitten samanaikaisesti varmaan sä kyllä ponnistelet suhteessa siihen, että...

Että sä hankkisit semmoisia osaamisia, että niillä sitten joku tarpeeksi hyvä joku duuni irtoaisi. Mutta se varsinainen pointtihan meillä täällä käytävässä keskustelussa on siinä, että mitä sä ihmisenä oot jossakin arjessa. Eikä niinkään, että miten sä jotakin tietynlaisia tehtäviä saat suoritettua ja jotakin tietynlaisia namuja siinä sitten mukaan poimii. Yksi ihmisenä olevuuden tunnusmerkki ja asia, mihin minä tuun ensi kerralla sukeltaamaan enemmän, on se, että nuorempanahan ihminen tyypillisesti ei hahmota sitä, että kuinka hiipivästi alarekisteri ajatellut viitekeyksenä ottaa sinut valtaan.

Alarekisteri. Erotuksena ylärekisteri. Ylärekisteri tarkoittaa sitä, että sä annat sun ajattelun nousta ylöspäin ja käyttää sellaisia viitepisteitä, mitkä on ylhäällä.

Esimerkiksi onnellisuus on ylhäällä. Ja riemu on ylhäällä. Kunnioitus on ylhäällä.

Ja arvonanto on ylhäällä. Ja ihmeenomaisuus on ylhäällä. Ja siinäkin tapauksessa, että ihminen kokee surua jostakin... Kuten Jussi, yksi näistä rakennuksen vakseista eilen, koki surua Matti Nykäsen poismenon johdosta. Hän tuli siihen mun pöytään ylärekisterin mielessään.

Hän ajatteli kenties niin, että Esan kanssa voi sinulla tässä hyvä hetken aikaa olla. Että sä tavallaan oot ylärekisterin valossa. suhteisiin johonkin, joka itsessään voi olla surullista tai tuskallistakin. Maailma on kiinnostava siinä suhteessa, että nythän totta kai sä oletat, että sun arkes jossakin suhteessa sallii liikettä ylöspäin.

Ja totta kai sä ajattelet, että sä ihmisenä voit olla enemmän. Että siis okei, on olemassa katto, mutta ei se katto nyt siinä sun nykyisessä hirvissä ihan ole, mutta ei siinä ole kauheaa. Tauhean iso se hengittävyystila välttämättä myöskään ole. Mutta se kysymys kuuluu, että onkohan se katto kuitenkaan ihan siinä, missä sä mielessä koet, että se on.

Nyt tämän meidän tilanteen tässä salissa osalta tarjoaa sen mahdollisuuden, että sä pystysit ajatuksellisesti työstämään jotain rakkauden. rakkaudellisuus, esimerkiksi viitepisteen tarkasteluita. Ilman, että sä välttämättä pyrkisit vaikka nyt rakkaudellisuuden suhteen, viitepisteen on johonkin avainkiteytyksiin rakkaudellisuuden keskeisimmät... Vaikka sitäkin varmaan voisi tehdä. Sä olisit sellaisessa tilanteessa, missä jollakin tavalla antaisit itsesi ajatella ikään kuin resonoiden johonkin sellaiseen, mitä nyt tässä kutsun ylös.

ylärekisteriksi. Jorma ja Liisa oli vaurastunut Nokian kautta ja sitten he ostivat sen kartalon sieltä ja sitten rakensivat sinne saunarakennuksen. Siinä oli monenlaisia ratkaisuja, mitä tuollaisessa olisi mahdollista tehdä, mutta se Jorman ajattelutappahan on aika semmoinen mun mielestä ylärekisteri resonoivaa Suomea. Ja varmaan se aika monellakin muullakin voisi olla, jos sä ikään kuin annat itsesi ajatella tosta näkökulmasta hetken aikaa.

Mutta kun on kaiken näköistä semmoista näyttävää, mikä voikin viedä sun huomion mukanaan, niin se saattaa olla, että sä meet sen jonkin näyttävän mukana sitten johonkin. Ja semmoisessa vähän toisaalta alettaa. Kokkolan fiktiivinen esimerkki on lähesyttävissä myöskin näin, että jos ajattelee lojaliteettia, niin siinä näkökulmasta, että mikä ei ole ostettavissa. Mä olin tuossa Baronassa, siis firmassa Barona puhumassa ja sitten osoittautui, että Barona... haluaa kehittää itsestään tällaisen suomalaisen työelämän inhimillisen uudistajan, joka on ihan mahdollinen ajattelutapa.

Ja no sitten siinä, kun mä kuuntelin jotakin heidän esityksiään, niin mulle tuli siis mieleen tämä pointti, että tohdan on inhimillisessä todellisuudessa tietysti mahdollista siinäkin tapauksessa, että sä oot organisoitunut, niin voittoa tuottavassa tarkoituksessa se, että silti samanaikaisesti on... on sellaiset, mikä ei ole ostettavissa. Tämä on ihan mahdollinen ajattelutapa.

Sä voit myöskin ehkä ajatella, että pidemmän päälle tämä on bisneksenkin kannalta hyvä juttu, mutta se ei ole silti se syy, miksi sä sitä teet, mitä sä teet. Että varmaan jos joku firma uudistaa strategista ajatteluaan, siinä koulumasta, että olemme suomalaisen työelämän inhimillinen uudistaja, niin he uskovat, että tämä on hyvä bisnes myös. Mutta siinä on jokin muu tavoite myöskin mahdollisesti sellainen mukana, joka sulla voi olla vaikka se, että sä haluat kehittää esimerkiksi 22-vuotiaana sun kykyä olla lojaali. Siis niitä lojaliteetin kannalta relevantteja muskeleita.

Ja siinä suhteessa, että sä annat sun mielen työstää jotakin keissejä, jotakin tapahtumia, ehkä komea kokemuksia. niin sen ylärekisterin määreen kanssa värähdelleen, joka on lojaalisuus. Ja tämä mielessä, niin mitä mä haluaisin tehdä nyt seuraavaksi, on sukeltaa yhden tämmöisen mun mielestä eleettömän mestaruuden mestarikuvaajan maailman hetkeksi.

Se on minun. Jos ajatellaan edetäntä mestaruutta, jos ajatellaan sellaista kauneutta, mikä kauneus ei ole siinä, että joku puite on näyttävä. Sanoisin, että niistä elokuvaohjaajista, joita tiedän, Aki Kaurismäki on kaikkein suurin. Minulla on kunnia.

tuntee Kaudismäen veljekset ja siis Mikan myöskin. Onko Mikan vielä paremmin kuin Akin? Ne on hienoja henkilöitä, mutta ihan pienellä kevennyksenä. Kerran Fredalla, me oltiin pyssankaan yltäkävelyllä.

Sitten yhtäkkiä mä näin, että kun sanon, että mä tunnen Mikan paremmin, että onko tuolla Kaudismäen Mika? Ja sitten... Se oli kolme henkilöä. Ja sitten heti kun mä ajattelin tämän, niin sitten se toinen henkilö siinä, kun se oli kolme henkilöä toisella puolella, se keskemmäistä henkilöä, niin mä ajattelin, että joshan tässä ollaan Aki, kun kauempaa mä en nähnyt.

Mutta sitten se kysymys oli, että mä aivan haukkoin henkää, niin mä sanoin Pipsalle, että voiko tämä olla mahdollista, että meillä on hetken päästä kunnia tavata Kaurismäen veljesten äiti. Siis tällainen henkilö on olemassa, tuntuu uskomattomalta. Ja siis osoittautui, että se todella oli Kaaresmäen veljestön äiti ja kaksi hänen poikaansa. Me siinä tutustuttiin.

Hän on osannut hyvin käällä. Siinä oli hauska yhteyksiä myöskin. Isäni oli tuntenut hänet ja niin päin pois.

Se oli ihan loistava yhteykset. Sitten vielä tuli sellainen pieni spin-off myöhemmin. Yhdessä Mikan elokuvan ensi illassa me törmättiin.

Roova Kaudismäkeen, hän oli aika hermona siinä, kun häntä niin hermostuttaa nämä ensi illat. Tämä on hirveä tämä ensi illat, sikulit on yhtä mittaa. Tämä on äidin tuskan yksi muoto.

Mutta me mennään tässä nyt elokuvan miesvaillan menneisyyttä kanssa, siis niin musta upea elokuva. Mennään siihen muutamaksi minuutiksi. Tästä elettävän mestaruuden. semmoisen sen, mitä on käsillä arvonannon teeman näkökulmasta.

Siis tässä vasemmalla on tämä... Mies vailla menneisyyttä, että hän on menettänyt muistinsa. Ja hän tässä saa tämmöisen tehtävän oikealla olevalta herralta, joka on menettänyt kaiken pankin kavaluuden vuoksi.

Mutta sitten on tiettyjä hänen työntekijöitä, joille hän kuitenkin haluaa lähettää rahaa. joka heille ja hänen mielestään vielä kuuluu. Ja sitten tämä miesvailla menneisyyttä, niin tämän kyseisen tehtävän tässä just nyt on ottanut vastaan. Kuva on tosiaan parempi katsoa silloin, kun kuva näkyy. Tämä on niin kuin Jorma Moitonen kerran sanoi, efekti ei ole efekti, jos se ei ole efekti.

Okei, minä keskityn tämän tuohon. Nyt jos siis ajatellaan sitä... Että mikä me Timonen-esimerkin kautta otettiin tarkasteluun kolmena tasona arvokkaassa.

Niin se mitä Kaudensmäki tekee. Niin on, että hän riisuu siitä funktionalisesta ympäristöstä ja niistä kulisseista, missä elämä tapahtuu, niin ne kaikki todella äärimmilleen alas. Perunaa viljellä ei ole selvästikään mitenkään kauhean vaikuttavia perunoita. Mutta on siitä huolimatta perunoita. Sä pystyt silti suhtautumaan niihin arvokkaasti.

Sitten edelleen, jos onkin niitä, että niitä on niin väärässä, vähän, että niistä ei pysty jollekin siltojen alla kaverille antamaan yhtä, koska sinulla on aivan tarkkaan ajatellut käytöt niille, niin sinä pystyt kuitenkin sen puolen siitä antamaan. Niin siis tämä on sellaista ylärekisteriön ajattelua, joka nousee niistä ihmisistä sisältä käsin ja ilmenee sitten siinä tavassa, millä he ovat suhteessa toisiinsa. Ja...

Nyt tämä, mikä ilmenee ihmisten välisyydessä, maailma, mikä samanaikaisesti on siis sitä maailmaa, mitä me tässä tämän luennon ympäristössä, mä toivon, pystyttäisiin tunnustelemaan niiden mahdollisuuksien osalta vaihtoehtojen osa, mikä siinä meidän omalla kohdalla ehkä sisältyy. Tuo seuraavan tarkastelun. Ja nyt hetkessä näyttää, että mä siirryn äskeisestä tarkastelusta syrjään, mutta kuitenkin pyydän, että te tulette tähän mukaan, vaikka tämä voi aluksi vaikuttaa, että mä puhun aivan muusta nyt.

Tämä on semmoinen tapahtuma, mikä sijoittuu niihin aikoihin, mihin toi fiktiivinen kokolan esimerkki huomioon kohdisti. Kiitos. Sitten tilanteessa, missä meidän pojat olivat pieniä, meidän kaksoset, niin sitten minä rakastin ja rakastan meidän kaksosiaan suunnitelmia, mitä minun elämässäni on.

Mutta silti siis, jos ollaan brutaalirehellisiä, fakta on se, että kun meidän pojat syntyi, niin se dramaattisesti vaikutti Pipsan ja minun suhteeseeni, niin minun kannalta, minun aseman osalta, koska minä siihen asti olin ollut kuitenkin ykköspäin. pallin kaveri. Hänen elämässään, nyt mä joudunkin toteamaan, mä olenkin kolmos pallin kaveri.

Että siis, jos puhutaan formulastaan, että perhänä edesinäinen on ollut siis Tallinnin kakkoskuljettaja. Vai joku siis testikuski. Nimi muistetaan juuri ja juuri. Että siis Pipsa Fokus oli meidän poissa, näinhän kuuluu ollakin.

Mutta se oli ajoittain koettelevaa. No kyllä mä kuitenkin sitten silloin täällä jotain sain mäkin Pipsalta. Ja muun muassa kerran yhtä lailla lavanta. aina.

Mä heitin siinä Pipsalle, että hei, lähdetään käymään kauppatorilla tässä nyt ihan vaan kaksistaan. Kyllä pojat tässä nyt hetken pärjää. Pojat olisivat siinä ehkä kymmenen huijakoilla.

Kyllä pojat tässä nyt vähän aika pärjää. No Pipsa siihen mun kauppatoriehdotukseen, että okei, ja sä lähdetään vaan, mutta ajan säästämiseksi mennään sun autolla. No kun ottaa huomioon, me asutaan Boulevardilla. Niin kyllä mun mielestä olisi ollut ihan luonteva kävelläkin. Mutta meillä on demokratia perheessä.

Semmoinen, että kaikki saa äänestää, mutta ainoastaan pipsan ääni lasketaan. Nyt kun hän on äänestänyt, että mennään autolla, missä se tarkoitetaan on, että siinä me sitten mennään autolla. Sitten me tullaan autolla alas Espaa kohti kauppatoriaa.

Näen siinä parkkipaikan vasemmalla, niin näyttää vähän ahtaalta. Tästä ei ole siis aikaa, eivätkä ole tutkija-autoissa avustamassa pysäköintiä. Mä arvioin tilanteen nopeasti, tempasin auton.

pakille ja perutaan siihen siis tosi ahtaaseen koloon, niin kerralla nappiin. Siis aivan uskomaton mestaripysäköinti. Siis nimenomaan ei mitään edestakaisvekslausta.

Nimenomaan ei mitään, että auto on siellä nyt törröttämään nöyryyttävästi. Siihen väliköön, eikä tuolta täydellinen rytmi sisään tulossa. Siis aivan uskomaton mestaripysäköinti ja pipsakyydissä.

Joka sanoo, Esa sun kyydys on kiva aloittaa, pysäköitkin niin hyvin. No, minä aivan pokkana, mutta minä sen ajattelen, että kyllä toi meni. niin aika mukavasti. Ja nyt jos sä ajattelet siis tätä tapahtumaa tällaiseen, sanoisiko, ihmisen sisäisen maailman plusnavan näkökulmasta, joka on ihan mahdollinen käsitteellinen rakennelma, plusnapa ihmisen sisällä.

Ja esimerkiksi, että jos sä toivot perunoittaa tai perunaa joltakulta ja Mutta se toinen ei halua antaa niitä sitten syystä, että kolme on varattu silminperunaksi ja mitä kaikkea syitä siinä onkaan. Joku tietty leidi on tulossa illalla. Jos sä kuitenkin saat puolikkaan perunan, niin voi ajatella, että se osuu sua plusnapaan. Ja että sä oot kunnianmies, että sä oot velkaa tietyille henkilöille, jotka on sulla töissä. että kavala pankki on ajanut sut konkurssiin, sä oot menettänyt kaiken, mutta ennen kuin sä ammut itsessä, sä järjestät ja saa sen, mitä heille kuuluu.

Se on tällaista plusnapa-ajattelua. Ja nyt tämän plusnapa-ajattelun, se muoto, mikä aika helposti tarjoutuu, on, jos joku ulkoinen tekijä selittää sen jonkun plusnapa-kosketuksen. Mutta ei sen tarvitse olla mitenkään kauhean kummonen se jonkun tapahtuma, jotta se silti saattaisi jotain ihmistä koskettaa plusnavasta.

Että se voi olla, että sä haluaisit kehittää sun omaa kykyä kurottautua kohti se jonkun ihmisen plusnavaa. Että se voi olla, että se on kuten tuohtaa sitä joka paikassa. Sitä jotain vaikka kiinnostusta, vilpittömyyttä.

Sehän on oikeastaan Akin elokuvien yksi keskeinen teema. Kaikki riisutaan niin pitkälle kuin mahdollista siitä maailmasta, mikä on teeskentelyä. Ihmiset ponnistelee aivan äärirajoillaan omista lähtökohdistaan käsin, mutta niistäkin käsin kuitenkin yhtä ja toista voi... voidaan tehdä.

Ja siis tämä plusnapahajatus on sellainen, että voisi kuvitella, että jos me pidempään... linjoja elämässä halutaan hahmottaa, niin tässä kohdassa pidettäisiin oikeastaan turvallisempana ja luontevampana ja tärkeämpänä sitä, että me jollakin tavalla löydämme itsestämme plusnapoja kuin siitä, että se meidän ulkoinen ympäristö saadaan pystyyn plusnavaliseksi. Tässä on toinen kuva, mikä minusta on... mielenkiintoinen ja omalla tavallaan liikuttava. Niin kuin sanottu, olen tosi hyvinkäältä.

Tällaiset maalaiselämän muodot eivät ole minulle erityisemmin tuttuja. Tämä on yhdestä toisesta Kustaan Vilkunan kirjasta nimeltään Työ ja ilonpito. Selvästikin on tällainen sadonkorjuun lopputilanne meneillään. Mikä tässä on minusta mielestäni... mielenkiintoista, on semmoinen aivan tietynlainen toisaalta riemu, tietynlainen ilo, tietynlainen ihmisten välisyys, mikä tässä tilanteessa nyt välittyy.

Ja miksi tämä musta on kiinnostava, johtuu siitä, että kun mä ajattelen taaksepäin mun omaa lapsuutta, mun nuoruutta hyvinkäälle, niin mä koen, että se tunne oli oikeastaan ton tyyppinen. Että ihmiset, ainakin siinä... ketkä mun silmiin tuli lapsena ja nuorena, niin halusi auttaa toisiaan.

Esimerkiksi kun veljeni syntyi, niin sitten mun vanhemmat rakensivat siihen taloon, missä me olimme asuneet yläkerrassa siihen asti, jonka isoisäni oli rakentanut. Se ei ollut niin sanottu rintamimiestalo, koska se oli rakennettu ennen sotaa, mutta se oli tavallaan samantyyppinen, niin olimme asuneet siellä yläkerrassa. Kun veljeni syntyi, niin mun vanhemmat rakensivat siihen samaan taloon siihen siiven.

Jotkut niistä henkilöistä, ketkä siellä oli isäni ja isoisäni apuna, kun sitä rakennettiin, oli sellaisia, että mä ymmärsin, että heille maksettiin siitä työstä, mutta osa oli sellaisia naapurin henkilöitä siinä, jotka auttoi, koska mun vanhemmat auttoivat taas heitä vastaavasti. Että ihmiset teki... asioita toistensa kanssa.

On tällainen ihan mahdollinen tapa olla maailmassa. Toki meidän elämämme on tosi monessa yhteydessä organisoitunut siten, että rahatalous säätelee sitä, mutta on silti semmoisia ympäristöjä tietysti jokaisella meillä joka tapauksessa, missä näin nimenomaan siis ei ole. Ja näissä kaikkein tärkein on se ympäristö.

Minkä Aristoteles, jos mennään tähän filosofian antiikiseen lupaukseen ja siihen, että ajattelun kautta voisi syntyä parempaa elämää, niin Aristoteles on kaikki suomennettu. Se on aikamoista luettavaa, koska ne on tosiaan luettu muistiinpanoja monet niistä jutuista. Tässä on Niko Maakoksen etiikka, joka on tällaisen...

moraaliajattelun, paremman elämän ajattelun, perusteoksia, missä hän hyvin vahvasti paneutuu ja innostuksella paneutuu ja alleviväten tuo esiin ystävyyden merkityksen osana hyvää elämää, jossa ystävyys tarkoittaa sellaista vastavuoroisuutta, joka perustuu hyvän tahtoisuudelle. No, jos joku perustuu hyvän tahtoisuudelle... Se on siinä mielessä mielenkiintoista, että se on jollakin tavalla se, että ihmisestä jostakin syystä syntyvä ilmiö, joka kuitenkin tähtää sen toisen hyvään. Ja johonkin nähden, mä sanoisin, että kyllä ihmiset on jonkun asteen, ja sitten toista varmaankin, niin suorastaan sanattomasti tietoisia, että milloin tuollaista on. Ja ykshän, mä sanoisin, Aki Kaudesmäen elokuvi.

Kaunis piirre. liittyy just siihen, kun ne on niin valtavan elettömiä. Tästä syystä sä kenties pystyt sitten siihen sen karheuden yhteydessä näkemään siihen hyvän tahtoisuuden ilmiöön, mikä siis ihmiselle on mahdollista.

Ehkä sitten omalla kohdallaan ottaa tarkempaan työstöön. Voisi olla siis yksi tapa ajatella tätä meidän... tilannettaamme. Jos mä sanon vielä vähän toisesta suunnasta.

Että kun on niin paljon semmoista, jonka syntyäkseen sen toisen täytyy itse haluta tehdä. Mutta sitten samanaikaisesti ihmiset on sitä rakennettu, että jostakin syystä... Niin toisten tuki on monesti epäintuitiivisen merkityksellistä mahdollistajana. Että siis joissain tapauksissa, kun mä valmistelen vaikka tätä luentoa, niin voi olla joku asia, ja tarvitsin jotakin asiaa, niin sanoin Eerolle, että voitko auttaa minua tässä jutussa, ja sitten Eero auttaisi jossakin jutussa. Mutta sitten saattaa olla sellaisia, tai Jaakko auttaa minua, jos joku muu auttaa minua jossakin jutussa, että osaan nimetä sen, mitä minä tarvitsisin johonkin.

Joka voi olla vaikka sitä, että kun en osaa tehdä näitä tällaisia aaltojärjestön logoja, niin se on vähän kiusaista, kun ajattelen, että se on professori. Kun mä vuosikausia olen innostunut näistä mun omista slaidipohjista, joshan siis tämä Leif Segestamin sävellys numero 86, minkähän ystävällisesti omisti mun vispyspäivänä. Mukaan mä osaan tehdä näitä, missä olisi tuo A plussa tuolla.

Mutta mun sitten taas toisaalta, niin mä en, onko tämä halu, että se näkyy koko ajan? Niin, että se jotenkin mä koen, että se kangistaa, jos mä näen sitä koko ajan. Niin, mutta Eero on ystävällisesti sen jostakin sinne kaivannut.

No, ja... Tämä on tällainen helminen syöttää tilanne. Mutta sitten on paljon sellaisia tilanteita, missä minä itsekään en tiedä, minkä takia olen epävarma jostakin.

Minä en itsekään tiedä, minkä kanssa minä oikeastaan olen jumissa. Tai että joku paras juttu jostakin syystä ei jotenkin ottaisi syntyäkseen. Jolloin sitten sellainen ystävällisyys, sellainen hyväntähtoisuus, mitä vaikka tässä salissa minä koen, niin kuin olen kokenut.

olen kokenut ainutlaatuisella tavalla jokaisella kerralla, mitä meillä on ollut täällä luento. Olen kokenut sen aikaisemminkin kerroilla, mutta en ole sitä yhtä lailla minuutista toiseen kokenut, kuin nyt olen kokenut. Olen auttanut siinä eteenpäin meidän pyrkimyksessä, jotta yhdessä syntyisi jotakin tämän henkistä. Ja jossakin heinän teossa, mikä sadonkorjuu joku onkaan, niin on tietenkin niin, että se... ulkoisesti näkyvää, on tosi näyttävää, kaikki tietää, minun se on syntynyt.

Mutta silloin, jos meillä on vaikka, nyt meillä on täällä tällä kertaa ehkä neljä puolesta ihmistä, jos me puhutaan neljästa ihmisestä, neljän sanan ihmisen eteenpäin menosta, mehän emme voi mitenkään tietää, että mitä kaikkia siihen sarankorjuusseen voi sisältyä. Mutta me voimme silti hahmottaa sen yleisen logiikan, ja se yleinen logiika siis on sellainen, että voi olla, että sellainen hyvän tahtoisuus, sellainen ystävällisyys, mitä saa... Siinä ihan ohikiitävässä tilanteessa, kun sä menet hakemaan jotakin takkiostakin arjikasta, siinä jonkin henkilön jossakin rappusissa kohdistat, niin voikin olla hänelle se Timonen ratkaisu. Se saattaakin blokata pois jotain sellaisesta, mistä hän ei edes itse ollut tietoinen.

On siis sitä logiikkaa, mihinkä tämä pysäköintiesimerkin plusnapa-ajattelu meidän huomion kohdistaa. Siis meidän sisäisen maailman logiikka. Jos sitten me tiedetään...

Tietää täysin varmasti, että paitsi että siellä on plusnapa, niin siellä on jossakin myöskin miinusnapa. Ja nyt niitä miinusnavan naputtajia elämässä riittää. Että tietämättään monet ihmiset, monet tilanteet, monet prosessit on sellaisia, että ne osuukin sinua sinun miinusnapaan. Heikentää sinua.

Niin tästä syystä, tässä toisaalta, niin se, että me toisaalta tulemme tietoisemmaksi siitä, että mitä se meidän sisällä kannattaa. kaikenlaista on, niin sekä miinussuunnassa että plussuunnassa, mun mielestä on argumentti sitten kääntyä toistemme puoleen. Siinä suhteessa realistisesti, että sä hyväksyt sen ystävällisyyden kautta syntyvän, niin mahdollisuuden avata se... Se maailma, minkä tämä kuva ehkä osaltaan vie meidän huomion. Siis tässä on Akselin Kalleen Kallelan maalaus.

Hän oli 29-vuotias teetessään tämän Sammon taonta. Tietenkin tällainen kielikuva, mielikuva, idea meidän Kalevalasta, joka on mielenkiintoinen. Mielenkiintoinen kulttuurimuodoste se Kalevala, koska sehän tietysti perustuu alun pitäen ei-kirjoitetulle kulttuurille. Siis jollekin semmoiselle, missä se ihminen sen...

jonkun laulun myötä hoitaa itseään. Tai sen kautta, että joku ihminen jossakin yhteisössä luo yhteyttä jonkun laulun kautta. Ja joka sitten on tuottanut esimerkiksi tällaisen aivan uskomattoman hienon väitöskirjan. Senni Timonen, minä tilahtin. tunne on tämän yleisotsikko näkökulmia Kalevala mittaiseen kansanlyriikkaan.

Tämä on minusta ihan valtava teos meistä. Ja tässä samassa tuohiviersu hengessä, mitä minä tässä olen kosketelleet, niin jos te ajattelette seuraavaa, että tässä idea on ollut se, että erilaiset henkilöt ovat keränneet vuosikymmenjä. 90-luvun mittaan näitä runonlaulajilta, mitä on laulanut. Tässä on esimerkiksi tuo 900-luvun alusta, tuo 1902. Tällainen herra Kannisto on kirjannut ylös tämmöisen elämänlaulu nimisen. kokonaisuuden, joka syntyi sitä kautta, että hän oli kyytimiehenä, niin kuin tässä sanotaan, tällainen Tekla-niminen leidi, joka oli jonkun henkilön tytär tässä tapauksessaan.

Sitten keskustelun kiertyessä hautaus maahan kannistosi tämä runonkeräjä, havaitsi kuskinsa surumielen. No sitten. Sitten tulee lainaus täältä Herra Kannisto.

Puhe keskeytyi, mutta ajatukset jatkoivat rataansa. Hetken päästä alkoi nainen hyräillä itsekseen jotain synkän surullista laulua. Hyräili ensin hiljaa, sitten kuuluvammin.

Sanoja en voinut seurata, mutta säveli itse sekä se tapa, jolla lauleja lauloi, selitti suunnilleen sisällyksen. Omaa surullista elämäntarinaansa nainen kertoi. Kyynel toisen jälkeen vierehti lauleen. Hän lauloi itselleen ja vielä vajennettu ansakin kauan istui omissa mietteissään.

Mitäs lauloit, kysyin. Hän näytti tulevan hämilleen ja pyytelevän anteeksi, että oli unohtanut itsensä. Selitti sitten, sitä lauloin, mitä äsken kerroin. Oletko muitakin lauloja itse tehnyt? Minäkö?

Mitäs minä muita? Siinähän. Siihen kaikki laulan. Siis että nämä tällaiset laulut voi olla yksi tapa, millä ihmiset on työstäneet itseään, mutta sulla on se mahdollisuus sellaisissa olosuhteissa, jossa sellaisia tilanteita, mitä esimerkiksi tämä Tekla-niminen leidi kohtasi, niin ei nyt Suomessa synny. Mutta sitten syntyy taas toisenlaisia tilanteita, missä se sun huomio saattaakin mennä, sellaisia, kun asiaa laajemmin katsoo.

on oikeastaan aika lailla toissijasta. Ja siinä suhteessa se, mikä on siinä lähellä, mikä saattaa, että se ei vaikuta niin näyttävältä teemana, mutta se saattaakin olla se sampo. Se, mitä minä joskohan aikaisemmalla kerralla kutsuin, niin sun oman elämän ihme, niin minä toivon se, mitä tämä meidän tämänkin kertainen tuo hii-viissutarkastelu on osaltaan voinut vähän valottaa.

Pongsyötystä, että siihen piste. Kiitoksia taas keskittymisestä. No niin, Esa-Alinen on tässä nyt just päättänyt.

Tuohi virsojen rähdysvoimaluenno, siinä oli aika monen kuljetus, aika monen muumiavaruus avautuu, mutta voitko sanoa yhteenvetona, mitä tässä oikein tapahtuu? Oikeastaan mä olin kysymässä sulta sitä samaa, koska tavallaan mun kannalta voi sanoa, että ei Saariin ole jäänyt tonne muumiavaruuksiin horisontaalisvertikaalisesti lentelemään. Jotenkin sellainen aika tyhjä olo, mutta kuitenkin aika brilliant. Mutta oikeestaan ihan hirveen tarkkaa muistikuvaa siitä, mitä itseasiassa de facto tapahtui.

Mutta kuitenkin muistaisin, kun tunnen, että Esa-René oli the shit. Mikä tällä kertaa ehkä vielä vahvemmin kuin aikaisemmin kuljen kannalta heräs oli tunne siitä, että ollaan jollain tavalla sellaisessa avaruudellisessa työskentelyn moodissa. Koko tässä tilanteessa erotuksena siis jokin lineaarinen. Just näin, just näin ja hyvinkin tällainen epälineaarismahdollisuuksien maailma avaruudessa. arvuudellisliittelyys.

Tässä oli, mutta kuitenkin tällainen brusemainen energia puski takanäyttämälle. Siinä on myös yksi elementti, joka on aika kiinnostava. On siis semmoinen kombinaatio huvittavaa ja oikeastaan melko tumma sävyistä. innisteliä tunteiden kanssa? Jos näin, jos näin.

Siis tunteet on aika brilliant juttu meidän yksilöiden kannalta, ihmisten kokonaisointia. Kyllä Esa-Ari kävi niin tummisvesissä, mutta kuten yhtäkkiä elämässä, niin tulee tämä riikinkukko hetki. Mutta tässä tapahtui tavallaan ikään kuin sisäisesti, ikään kuin tämmöisestä ulospäin näyttävyyksistä. Niin muun kannalta se on aika impressive.

No sun pitäisi yhdellä sanalla kiteyttää tuo jäsenkoneen. Jobhan, esimerkiksi on kaksi sanaa, niin jos yhdellä sanassa se kiteyttäisiin, niin miten sä kiteyttäisit sen? No mä sanoisin, että mahtavaa. Brilliant.

Aika brilliant. Tästä niin kuin, mä oon aivan itse sanoton, että... Ehkä mä otan tuosta Aristoteleen kainaloon tässä seuraavaksi.

Vähän niin kuin tarjosten tämmöisiä vanhoja kavereita tuhansien vuosien takaa, niin on ehkä se brilliant tunne tällä hetkellä. Kiitoksia. Kiitos.