Vallan kolmijako-oppi löytyy useimpien nykyisten valtiosääntöjen taustalta. Siinä on kyse ajatuksesta, että valta jaetaan tuomiovaltaan, toimeenpanovaltaan ja lainsäädäntövaltaan. Näin vallankäyttäjiä ja vallankäyttöä on helpompi valvoa, ei synny liiallista vallankeskittymistä ja toisaalta kansalaiset voidaan suojata erilaisilta vallan väärinkäytöksiltä. Erilaisia ajatuksia vallan jakamisesta on esitetty jo vuosisatoja sitten, mutta vallan kolmiakooppi itsessään on peräisin valistusajalta 1700-luvulta.
Vallan kolmiakossa on kyse siis toimeenpanovallan, lainsäädäntövallan ja tuomiovallan erottamisesta toisestaan. Keskeisenä tekijänä taustalla on Montesquian teos Lakien henki, mutta hän ei ollut ensimmäinen, joka vastavia ajatuksia esitti. Muun muassa Niccolo Macchiaveli ja John Locke esittävät samankaltaisia ajatuksia vallan hajauttamisesta.
Ennen kaikkea taustalla oli ajatus siitä, että näin pystytään toisaalta välttämään keskitettyyn vallan haittapuolet, mutta myöskin suojautumaan liian autoritääriseltä hallinnolta. Todellisessa maailmassa missään ei kuitenkaan tällaista kolmijakoa puhtaana esiinny. Kaksi tavallisinta poikkeamaa tällaisesta vallan haittapuolesta.
Tällä niin sanottu parlamentaarismi perustuvat järjestelmät, jossa lainsäädäntö ja toimeenpanovalta on kytketty toisiinsa. Tällaisessa järjestelmässä esimerkiksi hallitus, jolla on toimeenpanovalta, sen on nautittava parlamentin luottamusta ja hallituksen jäsenet tyypillisesti ovat myöskin parlamentin eli lakiesäätävän elimen jäseniä. Toisaalta presidenttijohtoisjärjestelmissä, kuten vaikkapa tämän päivän Ranska ja Yhdysvallat, Presidentillä on puolestaan oikeuksia, jotka rinnastuvat vanhaan ja monarkiaan. Tällainen järjestelmä tai lähempänä tällaista järjestelmää myös aikanaan Suomen tasavaltalainen hallinto oli, kun presidentillä. Itsenäisyytemme alkuvaiheessa oli huomattavasti enemmän valtaoikeuksia kuin tänä päivänä.
Tällaiset valtaoikeudet esimerkiksi voivat olla sellaisia, että presidentillä on valta hajottaa hallitus tai parlamentti, määrätä siis ennenaikaiset. Parlamenttivaalit, presidentillä voi olla oikeus pysäyttää esimerkiksi uusi lainsäädäntö. Suomessahan ennen presidentillä oli tosiaan sellainen veto-oikeus lainsäädäntöön.
Tai esimerkiksi tuomionvallan piirissä presidentillä on oikeus armahtaa rikollisia. Ja jos tätä arvioidaan suhteessa parlamentarismiin, niin voidaan nähdä, että presidentinjohtaisen järjestelmissä sekoittuu tietyt... perustuslaillisen monarkian ja parlamentarismin piirtein. Siis tällaista puhdasta vallan kolmijakoa ei toteudu oikeastaan missään.
Suomessa vallanjako toteutuu seuraavalla tavalla. Presidentti ja valtioneuvosto käyttävät toimeenpanovaltaa, mutta valtioneuvosto on laajan nautittava eduskunnan luottamusta, eli Suomessa toteutuu tältä osin parlamentarismin periaate. Käytännössä myöskin Suomessa pääosa... Valtioneuvoston jäsenistä on myöskin parlamentin jäseniä. Näin ei toki välttämättä tarvitse olla.
Eduskunta, joka katsotaan demokratiassa edustavan kansaa, on nostettuna siis toimeenpanovallan yläpuolella. Ajatuksena taustalla on nimenomaan se, että viime kädessä valta on kansalla ja kansan valitsemia vallankäyttäjiä. ovat nimenomaan kansanedustajat eduskunnassa.
Tästä syystä valtioneuvosta on nautittava eduskunnan luottamusta. Riippumattomat tuomioistuimet ovat kriittinen osa vallan kolmijakoa, ja käytännössä tämä tarkoittaa myöskin sitä, että esimerkiksi poliittisen johdon valtioneuvostojen eduskunnan ei tule puuttua tuomioistuinten toimintaan. Tästähän on viime vuosilta esimerkkejä, kun eduskunnassa istuvat kansanedustajat ovat kommentoineet sopimattomalla tavalla oikeuslaitoksen toimintaa. Tällainen ei kuulu vallankolmiakoon.
Jos kansanedustaja on tyytymätön siihen, millaisia tuomioita jaetaan, tai esimerkiksi siihen, millaiset teot ovat rikollisia ja mitkä eivät, niin kansanedustajan tehtävä on muuttaa lainsäädäntöä. Tuomioistuimet ovat puolueettomia toteuttajia. Tällaiselle ja huolehtivat siitä, että tuomioistuimet antavat ratkaisunsa perustuen voimassa oleviin lakeihin. Toisin sanoen, jos poliittinen johto haluaa kunnioittaa vallan kolmiakoa, he eivät kommentoi tuomioita, eivätkä pyri antamaan minkäänlaista ohjausta siihen, miten tuomioistuimen pitäisi toimia.
Tästä on viime ajoilta esimerkkejä siitä, kuinka kansanedustajat eivät ole. Tämän periaatteellista ja osittain käytännöllistäkin merkittävyyttä ymmärtäneen. Jos tuomioistuinen toiminta ei miellytä, silloin on muutettava lainsäädäntöä, ei ohjeltava tuomioistuus.